Olemme kaikki törmänneet moniin tapoihin tehdä hyväntekeväisyyttä osana globaaliin etelään* suuntautuvia matkoja. Perinteisiä keinoja ovat erilaisten lahjoitusten antaminen ja vapaaehtoistyöhön osallistuminen. Etenkin vapaaehtoistyömatkailu on kasvanut isoksi alaksi, ja  vapaaehtoistyömatkoja ulkomaille myyvät niin kansalaisjärjestöt kuin yritykset. 

Hyviin tarkoitusperiin tukeutuva matkailu ei kuitenkaan rajoitu vain lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön. Aikaisemmassa blogissa esiteltiin tapaus, jossa allekirjoittanut matkusti gradunsa perässä itäiselle Jaavalle Indonesiaan kertoakseen tarinan Ijenin tulivuoren kraatterissa työskentelevistä kaivostyöläisistä. Tavoitteena gradussa oli ennen kaikkea paljastaa tyypillinen “hikipaja”: tuoda ilmi, kuinka 300 kaivostyöläistä raataa päivät pitkät taatakseen kuluttajille monia tärkeitä päivittäistavaroita. 

Tutkimuksen edetessä keskeiseksi eettiseksi kysymykseksi nousi kuitenkin se, kuka gradun tekemisestä lopulta hyötyy? Vaikka tarkoitusperät gradussa olivat hyvät, allekirjoittanut koki, ettei pystyisi gradunsa avulla oikeastaan hyödyttämään ketään muuta kuin itseään. Allekirjoittanut koki olevansa graduinensa paikan päällä niin sanotussa valkoisen pelastajan roolissa.

*Globaalin etelän ja globaalin pohjoisen käsitteillä on pyritty korvaamaan perinteinen jako kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Käsitteillä pyritään korostamaan sitä, ketkä ovat globaalissa maailmassa niin sanottuja häviäjiä ja ketkä voittajia. Maantieteellisten rajanvetojen sijaan käsitteet huomioivat etenkin vallan, etuoikeuksien ja muiden resurssien epätasaisen jakautumisen eri ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Olemme valinneet käyttää näitä termejä siksi, että tavoitteenamme on purkaa juuri tätä epätasa-arvoista suhdetta maailman eri ihmisten välillä. Katso myös Fingon artikkeli.

Valkoinen pelastajuus on tuttu termi hyväntekeväisyyskampanjoiden kritiikistä

Valkoisella pelastajuudella (eng. white saviourism) on pyritty kritisoimaan perinteistä mallia tehdä hyväntekeväisyyttä. Siinä länsimaalainen, ihonväriltään oletettu valkoinen, pyrkii niin sanotusti kantamaan kortensa kekoon auttamalla jotakin köyhempää tai huonommassa asemassa olevaa, ihonväriltään oletettua ruskeaa. 

Keskustelu valkoisesta pelastajuudesta kuohui viime vuonna etenkin hyväntekeväisyysjärjestö Planin “12-vuotiaan äitiysvaatteet” -kampanjan ympärillä. Sittemmin pois vedetyllä kampanjalla pyrittiin toki puuttumaan tärkeään haasteeseen eli alaikäisten raskauksiin. Kampanjassa ongelmalle annettiin kasvot 12-vuotiaan raskaana olevan sambialaistytön Fridahin valokuvalla. Fridah oli puettu suomalaisen muotisuunnittelijan tekemiin äitiysvaatteisiin, ja valokuvan oli myös ottanut tunnettu suomalainen valokuvaaja. 

Kampanjan kritiikki herätti ennen kaikkea kysymyksen siitä, onko Suomen kontekstiin suunnatulla kampanjalla oikeutta esittää tummaihoinen “avun kohde” kyseisellä tavalla. Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU ry) Liikkeessä yli rajojen -blogissa Noora Kotilainen kuvailee kampanjan ongelmallisuutta näin: “Kampanjassa esiintyvä afrikkalainen äitiysvaatteisiin puettu raskaana oleva lapsi yhdistettynä julkkishumanitaristiseen asetelmaan heijastaa hierarkkista katsettamme globaaliin maailmaan.”

Hierarkisella katseella viitataan siihen, että usein ihan tiedostamattamme tulemme esittäneeksi globaalin etelän ihmiset passiivisina avun saajina, sen sijaan että näkisime heidät aktiivisina toimijoina ja subjekteina. Tapa nähdä avun kohde objektina – sellaisena, joka kaipaa pelastusta  – asettaa avun kohteen eriarvoiseen asemaan.

Matkaileva hyväntekijä saattaa päätyä tukemaan eettisesti kyseenalaista toimintaa

Niin sanotut “orpokodit” ovat matkailun kontekstissa esimerkki siitä, mihin matkailijoiden tarve auttaa voi osaltaan johtaa. The Guardian -lehden reportaasi balilaisesta Jodie O’Shea House -lastenkodista osoittaa ensinnäkin sen, kuinka kyseisessä lastenkodissa asuvat lapset eivät todellisuudessa kaikki ole edes orpoja. 

Reportaasissa kerrotaan, että lastenkodissa asuvat lapset ovat peräisin muilta Indonesian alueilta, joista perheet ovat luovuttaneet lapsiaan Jodie O’Shea Houselle lapsille taattavan koulutuksen vuoksi. Lasten koulunkäyntiä rahoitetaan lastenkodissa päivittäin vierailevien länsimaalaisten matkailijoiden tuomien lahjoitusten avulla.

Esimerkki herättää lasten oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Yksi liittyy lasten tarpeettoman laitostumiseen, joka herkästi  johtaa lapsen terveydentilan heikentymiseen sekä aiheuttaa häiriöitä kiintymyssuhteen kehittymisessä, käytöksessä ja älyllisen kapasiteetin muodostumisessa (van IJzendoorn ym. 2011). Toinen kysymys liittyy lasten oikeuteen säilyttää yksityisyys ja kunnia, mikä ei toteudu lastenkodissa päivittäin ravaavien matkailijoiden takia. 

Balin esimerkki osoittaa myös, miksi meidän tulisi puhua lastenkodeista “orpokotien” sijaan. Termi “orpokoti” ei ainoastaan vääristä todellisuutta luomalla oletuksen siitä, että lapset olisivat orpoja. Lisäksi termi on epäeettinen siinä, miten sen avulla kaupallistetaan ihmiskohtaloita kurjuutta romantisoiden.

Hyväntekijä saattaa siis tietämättään päätyä tukemaan eettisesti kyseenalaista toimintaa. Vaikka Balin tapauksen “orpokotibisnes” johtuu myös paljolti Indonesian kansallisesta köyhyysongelmasta, niin oikeutuksensa se hakee länsimaalaisten matkailijoiden tarpeesta tehdä hyvää matkallaan. 

Vapaaehtoistyöhön lähtevän tulisi punnita sitä, tuleeko apu tarpeeseen ja onko hänellä mitään annettavaa

Huonosti järjestetty, vain matkailijoiden tarpeet huomioiva vapaaehtoistyö voi pahimmillaan olla taakka paikallisille. 

Tutka Pron reportaasiin antamassaan haastattelussa Lapin yliopiston tutkija Emily Höckert kertoo siitä, kuinka hänen tutkimissan nicaragualaisissa kahvikylissä vapaaehtoiset nähtiin paikallisten naisyrittäjien toimesta suorastaan taakkana. Avulle ei tapauksessa ollut edes todellista tarvetta, mutta vapaaehtoismatkailijoiden ruokkiminen ja majoittaminen edellytti paikallisilta uhrauksia omissa aikatauluissaan. Höckert luonnehtiikin, että “vapaaehtoismatkoja voidaan myydä paikallisten auttamisena, vaikka se voikin tosi asiassa olla toisin päin”. 

Sen lisäksi, että matkailijan kannattaa aina punnita omia motiivejaan vapaaehtoistyöhön lähtemisestä siitä näkökulmasta, onko apu edes tervetullutta, läsnä on kysymys siitä, voiko todella olla avuksi. 

Karoliina Saarisen (2017) gradun tapaustutkimus Bolivian pääkaupungin La Pazin alueelta nostaa esiin monia oleellisia huomioita lastenkoteihin suuntautuvasta vapaaehtoismatkailusta. Keskeinen tutkimustulos oli, että tutkimuksen lastenkodeissa vapaaehtoistyöllä pystytään korvaamaan puuttuvia resursseja ja paikalliset työntekijät olivat kiitollisia saamastaan avusta. Ongelmalliseksi avun toimittamisen kannalta koettiin kuitenkin usein vapaaehtoisten puutteelliset taidot, etenkin kielitaidon puute. 

Lastenkoti La Pazin kaupungissa, Boliviassa. Kuva: Karoliina Saarinen.

Vaikka tapaustutkimuksen valossa lapset olivatkin tottuneita siihen, että vapaaehtoisia tulee ja menee, on läsnä myös eettinen kysymys lasten kiintymyssuhteen häiriöllisestä kehityksestä. Saarinen painottaa sitä, että vapaaehtoisuuksien tulisi lastenkoteihin suuntautuessaan olla kestoltaan pitkiä, vähintään puolen vuoden pituisia – eikä vain muutamien viikkojen tai kuukausien pyrähdyksiä. Lyhyemmällä ajalla harvoin saa voitettua lasten luottamusta puolelleen.

Eräs tutkimukseen haastatelluista työntekijöistä kuitenkin problematisoi erittäin pitkänkin vapaaehtoisuuden sen vuoksi, että pitkässä ajassa lapsen ja vapaaehtoisen suhteesta tulee syvempi, jolloin lapsen kärsimyskin voi eron hetkellä olla suurempi.

Välttääkseen valkoisen pelastajuuden ongelman, vapaaehtoistyöhön lähtevän on aina punnittava, mitkä motiivit matkalle ovat ja onko hänellä mitään annettavaa. Suomen lähetysseuran Mimosa Hedberg toteaakin Maailman Kuvalehden näkökulmassaan, että “enemmän hyötyä kehittyville maille olisi, että opiskelisit vaikka rakennusinsinööriksi”. 

Samalla kun yritämme pitää mielessä sen, voimmeko oikeasti olla avuksi, meidän on hyvä pysähtyä pohtimaan motiivejamme. Miksi vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä on lähdettävä tekemään juuri globaaliin etelään? Voisiko samankaltaista työtä tehdä kotimaassa? Valkoisessa pelastajuudessa on läsnä monesti myös se, kuinka matkailijat pyrkivät paikkaamaan itse matkailusta syntyvää syyllisyyden tunnetta tekemällä hyväntekeväisyyttä perillä. 

Valkoinen pelastajuus on kolonialismin perintönä jäänyt eriarvoistava valtasuhde, joka tulee murtaa

Valkoisen pelastajuuden käsitteillä pyritään viime kädessä korostamaan sitä, kuinka kolonialismin perintönä jääneet, usein ihmisarvoa alentavat, mielikuvat globaalista etelästä elävät yhä.

On monesti puhuttu niin sanotusta “valkoisen miehen taakasta”, jolla kolonialismi aikoinaan oikeutettiin: kolonisoivat valtiot olivat hyvällä asialla sivistäessään kansakuntia, joita he valloittivat. Sittemmin sivistämisen missio on muuttunut tarpeeksi kehittää näitä maita, mikä on osa kertomusta, josta myös sana “kehitysmaa” juurtaa itsensä. 

Nykypäivän versiossa kehittämisen tarpeen on korvannut hyvän tekemisen tarve. Tutkijat ovat tuoneet esiin, että tapauksittain ympäristönsuojelun ja auttamisen halun nähdään toimivan oikeutuksena pitää aikaisemmin kolonisoituja alueita länsimaalaisessa otteessa edelleen (katso esim. Bandyopadhyay & Patil 2017, Devine 2016). Bandyopadhyayn ja Patilin tutkimus tuokin osuvasti ilmi, kuinka etenkin jälkimmäisestä –  halusta auttaa –  on muodostunut osa nykypäivän ”valkoisen naisen taakkaa”. 

Valkoisessa pelastajauudessa ei siis ainoastaan hyödy vain tekijä itse, vaan siinä länsimainen tapa toimia nähdään ainoana oikeana. Jälkimmäinen on eittämättä käsitys, jota meidän tiedostavina ja kunnioittavina globaaleina matkailijoina tulee haastaa.


Blogitekstit ja niiden ohella julkaistu ohjeisto ovat osa EU:n Frame, Voice, Report! -tuella rahoitettua projektia, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Sisällöistä vastaa Reilun matkailun yhdistys, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *