Alkuperäiskansamatkailu haastaa matkailualaa muuttumaan
Matkailualan vastuullisuuskeskustelut keskittyvät usein hiilijalanjälkeen, ylikulutukseen tai luonnonsuojeluun, mutta yksi näkökulma jää helposti vähemmälle huomiolle: kenellä on oikeus kertoa kulttuurista, käyttää sen symboleita ja hyötyä siitä taloudellisesti?
Tähän kysymykseen alkuperäiskansamatkailu tarjoaa kiinnostavan ja paikoin epämukavankin näkökulman.
On tutkittu, että alkuperäiskansojen omaehtoisesti toteuttama matkailu voi parhaimmillaan vahvistaa kulttuurista jatkuvuutta, lisätä yhteisöjen taloudellista itsenäisyyttä ja suojella ympäristöä. Samalla matkailu voi myös uusintaa kolonialistisia rakenteita, jos yhteisöjen oma ääni jää sivuun.
Arvioiden mukaan maailmassa on yli 476 miljoonaa alkuperäiskansaan kuuluvaa ihmistä yli 90 maassa. He harjoittavat omaleimaisia perinteitä ja säilyttävät yhteiskunnallisia, kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia piirteitä, jotka eroavat niiden valtayhteiskuntien piirteistä, joissa he elävät. (United Nations n.d. -a & United Nations n.d. -b)
Matkailu voi olla väline kulttuurin vahvistamiseen
Nykyisin on alettu korostaa alkuperäiskansojen omaa toimijuutta matkailussa. Aiemmin alkuperäiskansamatkailua tarkasteltiin usein ulkopuolelta, eli esimerkiksi miten matkailijat kokevat elämykset tai miten matkailu vaikuttaa aluekehitykseen. Nyt painopiste on siirtynyt siihen, mitä yhteisöt itse haluavat matkailulta.
Monille alkuperäiskansoille matkailu ei ole vain elinkeino. Se voi olla tapa ylläpitää kieltä, siirtää perinteistä tietoa nuoremmille sukupolville ja vahvistaa yhteyttä omaan maahan. Matkailun kautta voidaan myös korjata yksipuolisia tai stereotyyppisiä mielikuvia, joita valtakulttuurit ovat historiallisesti rakentaneet.
Brasilian Pataxó-kansaa käsittelevässä tutkimuksessa matkailua kuvattiin jopa dekoloniaalisena käytäntönä. Yhteisö käytti matkailua keinona kertoa oma historiansa omasta näkökulmastaan sen sijaan, että ulkopuoliset määrittelisivät heidän identiteettiään (Santos & Vilarinho 2024). Tämä on kiinnostava näkökulma aikana, jolloin moni matkailija etsii “aitoja kokemuksia”, mutta harvemmin pysähtyy pohtimaan, kuka aitouden määrittelee.
Alkuperäiskansoja elää eri puolilla maailmaa. Alkuperäiskansoihin kuuluvat esimerkiksi Amerikan alkuperäiskansat (kuten lakotat Yhdysvalloissa, mayat Guatemalassa ja aymarat Boliviassa), pohjoisten alueiden inuitit ja aleutit, Pohjois-Euroopan saamelaiset, Australian aboriginaalit ja Torresinsalmen saarten alkuperäisväestö sekä Uuden-Seelannin maorit. (United Nations n.d. -b)
Kaikki alkuperäiskansamatkailu ei kuitenkaan ole reilua
Vaikka alkuperäiskansamatkailuun liittyy paljon mahdollisuuksia, liittyy siihen myös vakavia ongelmia.
Yksi keskeisimmistä riskeistä on kulttuurin tuotteistaminen. Kun kulttuurisia symboleita, seremonioita tai perinteitä muutetaan matkailutuotteiksi, vaarana on, että niiden alkuperäinen merkitys katoaa. Pahimmillaan matkailu voi vahvistaa stereotyyppisiä ja eksoottistavia mielikuvia alkuperäiskansoista.
Tämä näkyy myös Pohjoismaissa.
Saamelaiskulttuuria on hyödynnetty matkailumarkkinoinnissa pitkään tavalla, joka on herättänyt paljon kritiikkiä. Erityisesti ongelmallisena on pidetty sitä, että ei-saamelaiset toimijat käyttävät saamelaispukuja, symboleita tai mielikuvia ilman yhteisön lupaa tai osallistumista. Tällainen toiminta voikin heikentää kulttuurista omistajuutta ja vahvistaa kolonialistisia rakenteita, joissa valtaväestö hyötyy alkuperäiskansojen kulttuurista enemmän kuin yhteisöt itse.
Mitä tarkoittaa ”alkuperäiskansa”?
Koska alkuperäiskansat ovat hyvin monimuotoinen ryhmä, mikään YK-järjestelmän toimielin ei ole hyväksynyt virallista määritelmää käsitteelle ”alkuperäiskansa”. YK:n mukaan hedelmällisintä on tunnistaa alkuperäiskansat eikä yrittää määritellä niitä tarkasti.
Termiä ”alkuperäiskansa” on käytetty yleisnimityksenä jo pitkään. Joissakin maissa käytetään mieluummin muita nimityksiä, kuten heimot tai alkuperäisväestö. Myös ammatillisia tai maantieteellisiä nimityksiä, kuten metsästäjä-keräilijät tai vuoristokansat on käytössä. (United Nations n.d. -b)
Matkailija ei ole vain kuluttaja
Matkailijan vastuu siis korostuu. Reilu alkuperäiskansamatkailu ei tarkoita vain sitä, että matkailija käyttäytyy kohteliaasti tai ostaa paikallisia tuotteita. Se tarkoittaa aktiivista kiinnostusta siihen, kenen ehdoilla matkailu toimii.
Matkailija voi esimerkiksi kysyä:
- Onko toiminta alkuperäiskansojen omistamaa tai johtamaa?
- Hyötyykö paikallisyhteisö matkailusta taloudellisesti?
- Saavatko yhteisöt itse päättää siitä, mitä kulttuurista jaetaan matkailijoille?
- Perustuuko markkinointi stereotypioihin vai yhteisön omaan ääneen?
Nämä kysymykset ovat tärkeitä erityisesti nyt, kun vastuullisuuspuheesta on tullut osa matkailualan markkinointia. Kaikki “autenttiseksi” tai “kulttuuriseksi” markkinoitu matkailu ei automaattisesti ole eettistä.
On myös muistettava, ettei ratkaisu ole alkuperäiskansamatkailun välttäminen kokonaan. Päinvastoin oikein toteutettuna matkailu voi tarjota yhteisöille mahdollisuuksia vahvistaa omaa kulttuuriaan ja rakentaa taloudellista omavaraisuutta omilla ehdoillaan.
Mitä matkailuala voisi oppia alkuperäiskansoilta?
Monissa alkuperäiskansojen kulttuureissa korostuvat pitkäjänteisyys, vastavuoroisuus ja vahva suhde maahan. Matkailua ei nähdä irrallisena kulutuksena vaan osana laajempaa yhteisön, luonnon ja kulttuurin välistä suhdetta. Tämä eroaa huomattavasti massaturismin logiikasta, jossa tärkeintä on usein kävijämäärien kasvu ja nopea taloudellinen hyöty.
Siksi alkuperäiskansamatkailu haastaa pohtimaan vastuullisuutta laajemmin. Ehkä reilun matkailun ytimessä ei ole vain se, miten matkailusta syntyy vähemmän haittaa, vaan myös se, millaisia suhteita se rakentaa ihmisten, kulttuurien ja ympäristön välille.
Vastuullisuus ei siis ratkea vain kompensaatiolaskureilla tai ympäristösertifikaateilla. Kyse on ennen kaikkea oikeudenmukaisuudesta.
Jos matkailuala haluaa olla aidosti reilu, sen on tarkasteltava kriittisesti sitä, kuka saa näkyä, kuka hyötyy ja kuka tekee päätökset. Alkuperäiskansojen omat näkemykset eivät ole matkailualalle vain lisäarvo tai kiinnostava erikoisuus. Ne voivat auttaa rakentamaan koko alasta oikeudenmukaisempaa, kestävämpää ja inhimillisempää.
Ehkä olennaisin kysymys kuuluukin: olemmeko valmiita kuuntelemaan niitä, joiden mailla ja kulttuurien keskellä matkailua tehdään?
Reilun matkailun yhdistys haluaa jatkossakin oppia lisää alkuperäiskansoihin liittyvistä matkailun ilmiöistä, syventää ymmärrystä saamelaisuudesta sekä vahvistaa vuoropuhelua ja osaamista niin yhdistyksen sisällä kuin laajemmin matkailukeskustelussa.
Reilun matkailun yhdistys on ollut yhteydessä Saamelaiskäräjiin teeman tiimoilta, ja aiheeseen liittyvää keskustelua valmistellaan syksylle 2026.
Teksti: Sini Sarén
Tämän tekstin lähteiden käännöstyössä on hyödynnetty tekoälyä.
Lähteet
Lüthje, M., Ren, C., Kramvig, B., & Appelblad, H. (2026). Indigenous tourism in the European Arctic: Reclaiming pasts and strengthening futures (TemaNord 2026:501). Nordic Council of Ministers. https://www.norden.org/en/publication/indigenous-tourism-european-arctic
Saamelaiskäräjät. (2018). Saamelaismatkailun eettiset ohjeet. Saamelaiskäräjät. https://samediggi.fi/vastuualueet/elinkeinot-oikeus-ja-ymparisto/saamelaismatkailun-eettiset-ohjeet/
Santos, R. & Vilarinho, L. (2024). Expressing and enacting decoloniality through Indigenous tourism: Experiences from the Pataxó Jaqueira Reserve in Brazil. https://doi.org/10.1016/j.ssaho.2024.100859
United Nations (n.d. -a). Indigenous peoples. https://www.un.org/en/fight-racism/vulnerable-groups/indigenous-peoples
United Nations (n.d. -b). Who are indigenous peoples? [Factsheet]. https://www.un.org/esa/socdev/unpfii/documents/5session_factsheet1.pdf
Yang, Y.-C. ym. (2024). Integrating locals’ importance–performance perception of community resilience into sustainable Indigenous tourism management. Sustainability, 16(12). https://doi.org/10.3390/su16125070
Kuvat: Canva kuvapankki