Siirry suoraan sisältöön

Reilun matkailun yhdistys

Kuinka hyvin tunnemme oman maamme alkuperäiskansamatkailua?

  • tehnyt

Mitä kulttuurisesti vastuullinen matkailu tarkoittaa käytännössä? Tätä kysymystä olemme pohtineet Reilun matkailun yhdistyksessä. Jotta matkailu voisi olla reilua, olisi tärkeää huomioida, miten kohtaamme paikalliset kulttuurit, millaisia mielikuvia niistä luomme ja miten kunnioitamme yhteisöjen oikeutta omaan kulttuuriinsa.

Nyt meillä on ilo kertoa yhdestä tärkeästä askeleesta, eli Reilun matkailun yhdistys on avannut keskustelun Saamelaiskäräjien kanssa ja olemme vaihtaneet ajatuksia mahdollisista tavoista edistää tätä teemaa.

Kyse ei ole valmiista yhteistyöhankkeesta tai sovituista toimenpiteistä, vaan keskusteluyhteyden avaamisesta ja yhteisestä kiinnostuksesta tunnustella, voisiko ajatuksia viedä jollakin tavalla eteenpäin. Puheenjohtajana olen tästä keskustelunavauksesta iloinen ja ylpeä. Jo mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja oppia toisiltamme on arvokas lähtökohta.

Tunnemmeko oman maamme alkuperäiskansan?

Matkailu ei tapahdu tyhjiössä. Se vaikuttaa ihmisiin, yhteisöihin, elinkeinoihin, perinteisiin ja siihen, millaisina kulttuurit näyttäytyvät ulkopuolisille. Matkailu voi parhaimmillaan tukea paikallisia yhteisöjä ja kulttuurien elinvoimaisuutta. Huolimattomasti toteutettuna se voi myös ylläpitää stereotypioita, levittää väärää tietoa tai hyödyntää kulttuuria tavalla, johon kulttuurin omilla yhteisöillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Monelle meistä mayat, maorit tai Australian alkuperäiskansat ovat tuttuja matkailun, historian tai kulttuurin kautta. Mutta kuinka hyvin tunnemme oman maamme alkuperäiskansan ja sen aseman suomalaisessa yhteiskunnassa ja matkailussa?

Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa. Saamenmaa eli Sápmi ulottuu neljän valtion alueelle: Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle. Suomessa saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluvat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa Vuotson seudulla.

Tiesitkö ennen edellisen kappaleen lukemista, että mistä Saamenmaa alkaa? Entä mitä saamelaiskulttuurista tulee ensimmäisenä mieleen? Poronhoito, saamenpuvut ja pohjoinen luonto ovat monelle tuttuja mielikuvia monelle. Mutta saamelaisuus on paljon muutakin, kuten eläviä kieliä, monimuotoisia yhteisöjä, käsityöperinteitä, tietoa luonnosta, elinkeinoja, taidetta ja nykykulttuuria. Saamelaiset eivät ole vain osa historiaa tai matkailun kuvastoa, vaan eläviä yhteisöjä, joilla on oikeus määritellä itse omaa kulttuuriaan ja sitä, miten sitä esitetään.

Myös matkailun arjessa kulttuurinen vastuullisuus voi jäädä huomaamatta. Toreilla tai saamelaismatkailun ulkopuolisissa matkailukohteissa myytävät saamelaiskulttuurista vaikutteita ottavat matkamuistot eivät välttämättä herätä meissä kysymyksiä. Milloin kyse on kulttuurin kunnioittavasta esittämisestä? Kenen tekemä tuote on, kuka siitä hyötyy ja kuka saa päättää, miten kulttuurisia symboleja käytetään? Nämä eivät ole aina yksinkertaisia kysymyksiä ja juuri siksi niitä olisi tärkeää oppia tunnistamaan ja käsittelemään.

Tiesitkö että Saamelaismatkailuun on olemassa ohjeita?

Saamelaiskäräjät on tehnyt merkittävää työtä vastuullisen ja eettisesti kestävän saamelaismatkailun edistämiseksi. Vuonna 2018 hyväksytyt toimintaperiaatteet pyrkivät ehkäisemään saamelaiskulttuurin hyväksikäyttöä matkailussa ja korjaamaan matkailun kautta leviävää väärää tietoa.

Saamelaiskäräjien ylläpitämä Saamelaismatkailu-sivusto tarjoaa tietoa sekä matkailijoille että matkailualan toimijoille. Sen ohjeissa muistutetaan, että saamelaisten kotiseutualueella matkailija on vieraana paikassa, joka on ennen kaikkea ihmisten koti ja elävä kulttuuriympäristö.

Vastuullisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saamelaiskulttuuria esitetään oikeaan tietoon perustuen, kulttuurin haltijoiden näkemyksiä kunnioittaen ja heidän oikeuttaan omaan kulttuuriinsa vaalien. Ohjeisiin tutustuminen on hyvä alku jokaiselle, joka matkustaa saamelaisten kotiseutualueella tai toimii matkailualalla. Mutta kysymys koskee myös heitä, jotka eivät itse matkusta Lappiin tai työskentele matkailuyrityksissä. Saamelaiskulttuurin esittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen eivät rajoitu yhteen alueeseen, vaan näkyvät myös esimerkiksi matkailumarkkinoinnissa, tuotteissa ja mielikuvissa, joita Suomessa rakennetaan.

Mitä Reilun matkailun yhdistys voi tehdä?

Reilun matkailun yhdistyksen näkökulmasta tässä on hieno mahdollisuus oppia. Haluamme lisätä omaa ymmärrystämme kulttuurisesta vastuullisuudesta ja tuoda aihetta osaksi laajempaa keskustelua reilusta ja vastuullisesta matkailusta. Haluamme oppia, kuunnella ja nostaa esiin tietoa sekä saamelaisten omia näkökulmia. Alkuperäiskansojen kulttuureista puhuttaessa on erityisen tärkeää, että äänessä ovat myös ne ihmiset ja yhteisöt, joiden kulttuurista puhutaan.

Siksi keskustelunavaus Saamelaiskäräjien kanssa tuntuu merkitykselliseltä. Olemme vaihtaneet ajatuksia ja tunnustelleet mahdollisia tapoja jatkaa yhteistyötä. Molemmilla osapuolilla on rajalliset resurssinsa, joten etenemisen on löydyttävä realistisista mahdollisuuksista. Ajatuksia mahdollisista yhteistyön muodoista on jo vireillä ja tiedotamme niistä kun on sen aika.

Joskus vastuullisuuden edistäminen alkaa juurikin tällä tavalla, että pysähdymme aiheen äärelle, tunnistamme oma vajavaiset tietomme ja avaamme keskustelu niiden kanssa, joilla on asiasta olennaista tietoa ja kokemusta.

Toivomme, että myös tämä kirjoitus herättää pohtimaan omaa suhdettamme kulttuuriseen vastuullisuuteen. Mitä kaikkea vastuullinen matkailu oikeastaan tarkoittaa? Millaisia kulttuureihin liittyviä valintoja teemme matkustaessamme, ostoksia tehdessämme tai matkailumarkkinointia kohdatessamme? Ja kuinka usein pysähdymme miettimään, kenen näkökulmasta kulttuuria esitetään?

Reilun matkailun yhdistyksessä haluamme osaltamme lisätä tietoisuutta ja herättää keskustelua alkuperäiskansamatkailusta Suomessa. Pian alkaa muotoutua, mihin nyt avattu keskusteluyhteys johtaa, ja odotammekin tulevia mahdollisuuksia kiinnostuneina ja innokkaina.

Teksti: Sini Sarén, Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja

Lähteet: Saamelaiskäräjät (2025). Saamelaismatkailu. https://matkailu.samediggi.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.