Pelkän lomailun ohella meillä on tarve hakea matkoiltamme usein myös syvempää merkitystä, ja pyrimme tähän niin sanottujen ”aitojen” kokemusten kautta. Aikaisemmat blogitekstimme ovat käsitelleet tähän merkityksen etsimiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä, etenkin osana globaaliin etelään* suuntautuvaa matkailua.

Niin sanotussa tirkistelyturismissa matkailija etsii aitoja ja autenttisia kokemuksia, ja saattaa tulla aliarvioineeksi oman länsimaalaisen valta-asemansa ja ”tunkeutuneeksi” paikallisten arkipäivään. Joskus myös halutaan matkailla niin sanotusti minimibudjetilla, mikä taas herkästi luo oletuksen paikallisten pyyteettömästä vieraanvaraisuudesta ja siitä, että palveluista ei tulisi maksaa. Hyväntekeväisyyttä tekevä puolestaan hakee merkitystä matkalleen auttamisen kautta – ilman takeita siitä, että avusta todella on hyötyä kellekään muulle kun hänelle itselleen.

Yllä olevien haasteiden ohella, läsnä on myös eettinen kysymys siitä, millaisiin mielikuviin käsityksemme maailmasta ja sen ihmisistä perustuu. Tässä artikkelissa tulemme syventymään siihen, miksi viestinnällä on keskeinen rooli yhdenvertaisemman matkailun toteutumisen kannalta.

*Globaalin etelän ja globaalin pohjoisen käsitteillä on pyritty korvaamaan perinteinen jako kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Käsitteillä pyritään korostamaan sitä, ketkä ovat globaalissa maailmassa niin sanottuja häviäjiä ja ketkä voittajia. Maantieteellisten rajanvetojen sijaan käsitteet huomioivat etenkin vallan, etuoikeuksien ja muiden resurssien epätasainen jakautumisen eri ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Olemme valinneet käyttää näitä termejä siksi, että tavoitteenamme on purkaa juuri tätä epätasa-arvoista suhdetta maailman eri ihmisten välillä. Katso myös Fingon artikkeli.

Vaarana usein on, että matkailumme perustuu kohteen ja sen paikalliset yksipuolisesti esittäviin tarinoihin

Kun pyrimme tekemään matkoistamme merkityksellisiä, nojaamme vahvasti kuvitelmiin niistä ihmisistä ja paikoista, joiden luona olemme (ks. Salazar 2012). Oleellista on tiedostaa, että nämä kuvitelmat ovat suorastaan maailmaamuokkaavia. Voidaan väittää, että meillä on matkailijoina melko vahvat ja yhtenäiset mielikuvat siitä millaisia Intia tai vaikka Pariisi matkakohteina ovat. 

Nämä mielikuvat eivät kuitenkaan aina vastaa sitä todellisuutta, jota kohteissa eletään. Matkailussa leviävät kuvitelmat ovat luonteeltaan siis aina representaatioita, eli sellaisia esityksiä, joihin on valikoitunut vain tietyt kohdetta kuvaavat piirteet – ei koko totuus. 

Representaatiot syntyvät sosiaalisesti, vuorovaikutuksessa muihin, jolloin niiden levittämiseen osallistuu hyvin moninainen joukko eri toimijoita. Niin yksittäiset matkailijat kuin matkabloggaajat ja matkakohteiden markkinointiorganisaatiot vaikuttavat siihen, millaisia mielikuvia ja ennakko-oletuksia meille matkakohteista muodostuu. Harvoin käsityksemme vierailemistamme paikoista on siis täysin omamme.

Globaalissa etelässä matkaillessamme saatamme kuitenkin tulla astuneeksi niin sanottuun vaaralliseen yksittäisen tarinan loukkuun. Tällöin tulemme sijoittaneeksi myös kohteen paikalliset hyvin tarkkarajaiseen lokeroon, joka ei anna tunnustusta niille monille tarinoille, jotka kyseisen kohteen ja sen ihmisten identiteettejä oikeasti kuvaavat (ks. myös Devine 2016).

Millaisia yksipuolisia globaalin etelän narratiiveja ylläpidämme?

Alla on esimerkkien avuin pyritty esittelemään kahta tyypillistä stereotyyppistä ajatusmallia, jotka ovat läsnä etenkin globaalin etelän matkailussa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kumpikaan näistä tavoista nähdä globaali etelä ei ole syntynyt matkailun saralla yksinään, vaan myös muut mediat ja markkinoivat tahot osallistuvat niiden ylläpitoon. 

“Köyhä, mutta onnellinen”

Esther Bottin (2018) Vietnamin Sapaan sijoittuva tapaustutkimus lähtee liikkeelle siitä, kuinka kohteeseen saapuvat matkailijat ovat närkästyneitä siihen miten paikalliseen alkuperäisväestöön kuuluvat naiset “hännystelevät” heidän perässään kaupittelemassa tavaraa. Kaikenlainen ”aggressiiviseksi” mielletty kaupustelu onkin monille meistä tuttu tilanne omilta matkoiltamme, mutta mistä siihen liittyvä närkästys meissä oikein kumpuaa?

Bottin tutkimus esittää, että kaupustelu ei ole osa sitä autenttista kuvitelmaa, joka matkailijoilla on Sapasta ennen sinne saapumista. Se paikallisiin liitetty mielikuva, joka tämänkaltaisen kaupustelun myötä siis murtuu, on alkuperäisväestön edustajan ”aitous”.

Läsnä on kysymys kaupallisuuden ja aitouden välisestä ristiriidasta: matkailijat kokevat, että kohtaamiset paikallisten kanssa perustuvat vain epäaidoille kauppasuhteille. Eettinen kysymys onkin se, kuinka globaalin etelän kohteissa miellyttääkseen matkailijoita, paikallisten tulisi sopeutua hyvin tarkkarajaiseen köyhyydellä romantisoituun kuvitelmaan. Tässä kuvitelmassa paikalliset nähdään usein passiivisina sen sijaan, että heidät esitettäisiin aktiivisina toimijoina, joilla on valtaa vaikuttaa oman elämänsä.

Sapan tapaus osoittaa sen, että väliä on sillä, miten esitämme kokemuksemme kohteista ja niiden ihmisistä. Tuemmeko yksipuolista köyhyydellä romantisoitua myyttiä ahdistumalla siitä, että kohteessa ei olekaan niitä “aitoja ja alkuperäisiä” paikallisia, jotka ovat “köyhiä, mutta onnellisia”?

Rakennuksia tien varrella. Ratanakiri, Kambodža. Köyhyyden romantisointia vai ”aitoa” maaseutua? Valokuvan Facebookissa julkaistussa versiossa oli rajattu pois ohi ajavat moottoripyörät. Kuva: Anu Häkkinen

Villi ja eksoottinen

Etenkin Afrikka on tavattu kuvata villinä ja eksoottisena”, kolonialismin perintönä jääneiden yksipuolisten kehysten avulla (ks. Bonsu 2009). Nämä kehykset ovat ideologisia siinä mielessä, että niiden avulla on pyritty ja yhä pyritään ylläpitämään eriarvoisia valta-asetelmia länsimaalaisten ja afrikkalaisten välillä.

Kehyksien mukaisissa kuvitelmissa toistuvat usein tietyt vastakkainasettelua synnyttävät elementit: alastomuus, villieläimet, primitiivisyys ja jopa väkivaltaisuus.  Etenkin alastomien vartaloiden avulla ylläpidettyjen kuvitelmien kohdalla nousee eettinen kysymys siitä, että esitettäisiinkö minkään muun värisiä vartaloita samalla tavalla? Nämä kehykset ovatkin salakavalia siinä mielessä, että ne ovat usein myös näkymättömiä niille, jotka niitä hyödyntävät.

Myös erotisoidut ja seksualisoidut sukupuolistereotypiat kulkevat usein käsi kädessä “villin ja eksoottisen” globaalin etelään liitetyn stereotypian kanssa. Esittelimme aikaisemmassa blogitekstissä tapausta, jossa 12-vuotiaan raskaana olevan sambialaistytön kuvaa oli käytetty osana Suomen kontekstiin sidottua hyväntekeväisyyskampanjaa. Sen lisäksi, että kampanja nähtiin valkoisena pelastajuutena, kampanjaa kritisoivat korostivat myös sitä, millaisia afrikkalaisiin naisiin liitettyjä sukupuolittuneita stereotypioita kampanja osaltaan vahvisti.

Tutkija Faith Mkwesha kritisoi* kampanjaa siitä, että se asetti myös hänet stereotyyppiseen “afrikkalaisen naisen” lokeroon. Pelkästään ihonvärinsä takia myös hänet tullaan herkästi liittäneeksi osaksi sitä tarinaa, jossa afrikkalaiset naiset lisääntyvät hyvin nuorena ja hallitsemattomasti. Tämänkaltaiset stereotypiat ovat vaarallisia siinä, miten ne yliseksualisoivat ja jopa eläimellistävät kohteitaan. Samalla ne tulevat herkästi myös riistäneeksi kaikilta afrosuomalaisilta naisilta tunteen heidän arvokkuudestaan ihmisenä.

*Mkweshan kommentit kuunneltavissa Mahaduran ja Özberkanin podcastista.

Samankaltaiset ”villin ja eksoottisen” myyttiä vahvistavat stereotypiat globaalin etelän naisista ovat läsnä etenkin myös seksiturismissa. Monien muiden seksiturismiin liittyvien eettisten kysymysten ohella, nämä stereotypiat etenkin ovat haaste kulttuurienvälisten suhteiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Aikaisemmassa thainaisten ja suomalaismiesten välisiä suhteita pohtineessa blogitekstissä kirjoitimme thainaisiin ja Thaimaahan liitetyistä stereotypioista näin: 

Jussilan gradusta käy ilmi, kuinka suomalaismiesten keskusteluissa thaimaalaisia naisia muun muassa eksotisoidaan ja demonisoidaan, eksoottisen ’toisen’ myytteihin turvautuen. Thainaisia myös “lapsellistetaan” korostaen thaimaalaisten toimintatapojen jälkeenjääneisyyttä suomalaiseen “järkiperäiseen” kulttuuriin verrattuna. … Thaimaa ei myöskään näyttäydy suomalaisten miesten tarinoiden valossa ainoastaan omaan lähtömaahan verrattuna jälkeenjääneenä ja laista piittaamattomana, vaan myös lopputomien mahdollisuuksien maana. Siellä show on aina käynnissä, eivätkä oman maan vastuut ja velvoitteet paina.

Tämän kaltaisten ajatusmallien läsnäolosta on relevanttia puhua muuallakin kuin seksiturismin kohdalla. Kun yleensäkin haemme elämyksiä eksoottisiksi mielletyistä kohteista, on hyvä tiedostaa, että se eksoottinen tarina ei kaikilta osiltaan ole ihmisarvoa kunnioittava. Vaarana etenkin seikkailunhaluisessa globaaliin etelään suuntautuvassa matkailussa on niin sanotusti eksotisoida kohdetta ja sen paikallisia, jolloin tulemme myös esittäneeksi itsemme ”modernin” ja ”edistyneen” maailman edustajina.

Matkailun avulla voidaan kertoa monipuolisia tarinoita maailmasta

Tapaamme lokeroida kielen ja kuvien avulla todellisuutta helpommin ymmärrettäväksi, missä ei itsessään ole mitään pahaa. Ongelmaksi se kuitenkin muodostuu silloin, jos näissä yleistyksissä toistuvat samat ihmisiä ja paikkoja erottelevat kahtiajaot ja stereotypiat.

Huomionarvoista on se, kuinka sisäistettyjä yllä kuvatun kaltaiset ajatusmallit ”meistä” ja ”heistä” ovat: niistä on muodostunut niin arkipäiväisiä, että niitä on vaikea aina edes tiedostaa. Jos myös matkailumme nojaa yksipuolisiin tarinoihin paikoista ja niiden ihmisistä, on kysyttävä, että avartaako matkailu oikeasti, vai kasvattaako se globaalia eriarvoisuuden kuilua entisestään? Globaalin pohjoisen ja globaalin etelän välisen eriarvoisuuskysymyksen valossa, tämänkaltainen viestinnällisten keinojen avulla ylläpidetty kahtiajako maailman eri ihmisryhmien välillä harvemmin edistää yhdenvertaisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Väistämättä on siis selvää, että meillä kaikilla on matkailusta viestivinä suuri vastuu yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Miten sitten viestiä kohteesta sekä sen paikallisista kunnioittavasti ja ihmisarvoa vaalien? 

Lähtökohtana on, että matkailusta viestiessämme meidän tulisi aina kunnioittaa ihmisten arvokkuutta ja yksityisyyttä. Omat motiivit matkailuun onkin aina hyvä tiedostaa viestiessään. Edes hyvät tarkoitusperät, kuten hyväntekeväisyys tai auttaminen eivät oikeuta välinpitämättömyyteen paikallisten ihmisarvon ja kunnian edessä.

Matkailusta viestivän tulisi pyrkiä kuvamaan todellisuutta mahdollisimman monipuolisesti. Esimerkiksi alkuperäiskansojen edustajat tavataan kuvata ja esittää usein vain ja ainoastaan perinneasuissaan – vaikka harva niitä oikeasti arjessaan käyttäisi.

Vaikka perinneasuja tai muitakaan kulttuurisia esineitä ei itsessään tule mieltää osaksi menneisyyttä, niin usein matkailussa tullaan niiden avulla vahvistaneeksi virheellistä käsitystä siitä, että tietyt ihmisryhmät eläisivät vain ja ainoastaan ”primitiivisessä menneisyydessä”. Siksi myös Vietnamin Sapan esimerkin matkamuistomyyjät halutaan nähdä vain osana tätä tarinaa, ja turistit hämmentyvät kun Kenian Maasai-heimoa edustavalla oppaalla onkin jalassaan farkut.

On hyvä myös muistaa, että kertomuksen merkitys riippuu kontekstista, jossa se esitetään. Esimerkiksi kuva tummaihoisten lasten kanssa vapaaehtoistyömatkalta tulee kotimaan kontekstissa herkästi vahvistaneeksi virheellistä käsitystä siitä, että kaikki tummaihoiset ovat passiivisia avun tarpeessa olevia ihmisiä, jotka vain valkoihoiset voivat pelastaa. Näissä tapauksissa varsinkin viestien kehystämiseen tulisi kiinnittää huomioita. Hyvä on tarkastella kriittisesti sitä, että ketkä ovat kuvissa tai tarinoissa keskeisessä roolissa? Millaisessa asetelmassa matkakohde tai sen paikalliset ovat esitetty? 

Etenkin ihmisistä viestiessämme, meidän kaikkien tulisi myös pyrkiä aina asettumaan sen henkilön asemaan, kenestä viestitään. Tässäkin on kuitenkin hyvä tiedostaa, että joskus oma etuoikeutettu asema voi estää näkemästä asioita täysin toisen näkökulmasta. Tällöin voi pyrkiä myös antamaan äänen sille kenestä viestitään – paras tapa olla esittämättä paikallisia ahtaan näkökulman kautta, on antaa heidän itse kertoa omat tarinansa.

Viimeisenä mainittakoon, että meillä on matkailun saralla ainutlaatuinen tilaisuus nähdä ja kokea paikkoja myös monipuolisten sekä paikallisille tunnustusta antavien tarinoiden kautta. Sellaisten tarinoiden, jotka luovat enemmän samaistumispintoja ja ymmärrystä, sekä esittävät maailman niiden monien todellisuuksien kautta, jota se on. Muistetaan siis vahvistaa matkailun yhdenvertaistavaa voimaa jakamalla myös niitä tarinoita, joita yleisömme ei ole vielä kuullut.

Katso myös Radi-Aidin materiaali eettisestä matkailusometuksesta: “How To Communicate The World”. A Social media guide for volunteers and travelers.

Indonesian pääkaupunki Jakarta juna-asemalta kuvattuna. Indonesia on lukuisien miljoonakaupunkien maa, ja pelkästään sen pääkaupungissa asuu yli 10 miljoonaa ihmistä. Myös yli puolet indonesialaisista asuu kaupungeissa. Harvemmin tämä seikka Indonesiasta kuitenkaan korostuu maata koskevissa matkakertomuksissa. Tämän kuvan sijaan Facebookkiin oli julkaistu kuvia junanradanvarren ”slummirakennelmista”, eksoottisista rannoista ja riisinviljelijöistä pelloillaan. Kuva: Anu Häkkinen

____________________________________

Blogitekstit ja niiden ohella julkaistu ohjeisto ovat osa EU:n Frame, Voice, Report! -tuella rahoitettua projektia, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Sisällöistä vastaa Reilun matkailun yhdistys, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *