Kuluvana vuonna olemme käsitelleet blogissamme matkailun ja globaalin eriarvoisuuden välistä suhdetta. Tarkoituksena on ollut puuttua globaaliin eriarvoisuuteen tiedottamalla siitä, mitä etenkin matkailijat voivat toiminnassaan huomioida, jotta kohtaamiset paikallisten kanssa globaalissa etelässä* olisivat yhdenvertaisempia. Olemme painottaneet myös matkakohteista tapahtuvan viestinnän eettisyyttä.
Matkailijoiden ja matkailuviestinnän lisäksi merkitystä on tietenkin myös sillä, miten matkailun yksityissektori – ja etenkin matkanjärjestäjät – huomioivat eriarvoisuuskysymyksen omassa toiminnassaan. Kysymmekin, että miten yhteistyöstä globaalin etelän kumppanien ja paikallisyrittäjien kanssa voi pyrkiä tekemään yhdenvertaisempaa ja oikeudenmukaisempaa? Mitä periaatteita matkanjärjestämisen globaalissa etelässä tulisi sisältää, jotta se olisi yhdenvertaisempaa?
Avaamme kysymystä yhdenvertaisesta matkanjärjestämisestä Salia Binaudin myöhemmin tänä keväänä julkaistavan pro gradu -tutkielman tuloksiin pohjaten. Tutkielmassa perehdyttiin länsimaisten ja paikallisten matkailuyrittäjien väliseen yhteistyöhön Sri Lankan kontekstissa. Tutkielman tavoitteena oli ymmärtää etenkin, miten länsimaiset ‘yhteiskunnalliset’ eli niin sanotut vastuulliset matkanjärjestäjät vaikuttavat matkailun kehittämiseen globaalissa etelässä. Lisäksi tutkielma tarkasteli sitä, kuinka paljon paikallisilla yhteistyökumppaneilla on omaa vastuuta kestävän matkailun edistämisessä globaalissa etelässä.
Binaud perehtyi tutkielmassaan etenkin siihen, miten paikalliset kokevat yhteistyökumppanuuden länsimaisten yhteiskunnallisten yritysten kanssa. Tutkimusta varten haastateltiin yhdeksää paikallista matkailuyrittäjää, joista osa toimi kohteen matkailupalvelujen tuottajana (eng. DMC – destination management company), osa majoitusyrittäjinä ja osa muina palveluntarjoajina tai oppaina.
*Globaalin etelän ja globaalin pohjoisen käsitteillä on pyritty korvaamaan perinteinen jako kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Käsitteillä pyritään korostamaan sitä, ketkä ovat globaalissa maailmassa niin sanottuja häviäjiä ja ketkä voittajia. Maantieteellisten rajanvetojen sijaan käsitteet huomioivat etenkin vallan, etuoikeuksien ja muiden resurssien epätasaisen jakautumisen eri ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Olemme valinneet käyttää näitä termejä siksi, että tavoitteenamme on purkaa juuri tätä epätasa-arvoista suhdetta maailman eri ihmisten välillä. Katso myös Fingon artikkeli.
Globaali pohjoinen hallitsee yhteistyötä globaalissa etelässä monin tavoin
Sri Lanka – kuten globaalin etelän matkakohteet yleensäkin – on taloudellisesti hyvin riippuvainen länsimaisista matkailijoista ja matkanjärjestäjästä. Paikalliset yrittäjät Sri Lankalla kokevat, että länsimaisten yhteistyökumppaneiden tärkein tehtävä on tuoda heille lisää vaurauksia ja asiakkaita sekä sitä kautta nostaa elintasoa ja tuloja. Tämä riippuvuussuhde väistämättä myös aiheuttaa sen, että länsimaiset toimijat hyvin pitkälti hallitsevat kumppanuuksia (ks. myös Akama 2015).
Binaudin tutkielma tuo ilmi sen epätasapainoisen asetelman, jossa länsimaiset matkailijat rakentavat koko matkailun kentän. Vaikka Sri Lankalla paikalliset kokevat, että heillä on vapaat kädet alihankkijoiden valinnassa ja palveluiden suunnittelussa, niin länsimaisten asiakkaiden asettamat kriteerit ovat alati huomion keskipisteenä. Länsimaisilla yhteistyökumppaneilla on esimerkiksi tapana lähettää paikallisille ohjekirjoja tai muita toiveita, joiden mukaan paikallinen yhteistyökumppani tarjoaa palvelun.
Majoituskohteet myös valitaan ja suunnitellaan sen mukaan, mihin länsimaalaiset ovat tottuneet. Joskus käytetään jopa länsimaisen matkanjärjestäjän omaa ryhmänvetäjää. Kun länsimainen aamupala kuuluu huoneen hintaan, niin paikallisen aamiaisen saa monissa hotelleissa vain lisähintaan ja erikseen tilattuna. Samalla paikalliset kokevat, että heidän palvelunsa ovat huonosti mukautettuja uudelle aasialaiselle asiakaskunnalle, jolla on erilaiset tottumukset ja vaatimukset kuin eurooppalaisilla.
Lisäksi Sri Lankan paikallisyrittäjät kokevat länsimaalaisten matkanjärjestäjien toimintakulttuurin ja työskentelytavat haasteellisina. Ensinnäkin sopimukset paikallisten yhteistyökumppaneiden välillä uusitaan joka sesonki tai vuosittain, mikä tuo epävarmuutta kumppanuuden jatkuvuuteen, ja mihin paikallisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa.
Toisekseen länsimaisten kumppaneiden hintaneuvottelut ja hintojen kilpailuttaminen koetaan haastavana ja kestämättömänä. Mitä alempia hintoja länsimainen yhteistyökumppani pyytää, sitä huonommin paikallinen yrittäjä voi esimerkiksi maksaa asianmukaista palkkaa työntekijöilleen. Yleensä siinä kohtaa pitäisi hälytyskellojen soida, jos toinen DMC tarjoaa samasta palvelusta puolet alhaisempaa hintaa kuin aikaisempi yhteistyökumppani. Halpaa hintaa tarjonnut DMC toimii todennäköisesti kaikkea muuta kuin vastuullisesti sekä paikallista yhteisöä että länsimaisia kumppaneitaan kohtaan.
Viimeisenä, internetin käytön mukana tulevat vaatimukset ovat lisänneet paikallisten yrittäjien haasteita. Esimerkiksi vaaditut nopeat vastausajat sähköposteihin ja asiakkaiden kyselyihin aiheuttavat sen, että paikalliset yrittäjät eivät aina koe voivansa tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat. ‘Länsimainen elämäntapa’ ja kiire väistämättä kontrolloi myös Sri Lankan paikallisyrittäjien tapaa työskennellä.
Vastuullinen matkanjärjestäminen globaalissa etelässä edellyttää yhteistyökumppaniin tutustumista
Binaudin tutkielman myötä ilmeni, että Sri Lankan ollessa suhteellisen pieni markkina monille länsimaalaisille matkanjärjestäjälle, länsimaiset matkanjärjestäjät eivät myöskään erityisesti valvo tai tarkista paikallisten kumppaneiden vastuullista toimintaa. Sertifikaatteja vastuullisuuteen liittyen ei myöskään velvoiteta.
Yleensä Sri Lankalla paikallisyrittäjät kokevat vastuullisuuden, paikallisten yhteisöjen sekä ympäristön huomioimisen omana tehtävänään. Toisin sanoen, Sri Lankan paikalliset matkailuyrittäjät eivät oleta, että heidän länsimaiset yhteistyökumppaninsa puuttuisivat vastuullisuuteen tai hoitaisivat sitä heidän puolestaan. Paikalliset kokevat sen jopa luottamuksenosoituksena, kun heillä on vapaus ja vastuu toimia kuten he parhaaksi näkevät.
Vaikka paikalliset yrittäjät Sri Lankalla haluavat kantaa itse vastuunsa, he kuitenkin toivovat, että länsimaalaiset yhteistyökumppanit kävisivät enemmän paikan päällä ja tutustuisivat paremmin myytäviin palveluihin sekä paikallisten tapaan toimia.
Lisäksi paikalliset toivovat, että sen lisäksi, että matkanjärjestäjät tutustuisivat itse paremmin paikalliseen kulttuuriin, he myös informoisivat asiakkaittaan eli matkailijoita paremmin kulttuuriin liittyvistä tavoista. Paikallisen kulttuurin tiedostaminen ja siitä informoiminen jää tällä hetkellä suureksi osaksi asiakkaiden omalle vastuulle. Ikään kuin länsimaalaiset toimijat eivät pelkästään hallitsisi matkailuyrittämistä – vaan myös kulttuuria.
Toisin sanoen, jos länsimaalainen matkanjärjestäjä haluaa markkinoida itseään sillä, että tukee paikallisia yhteisöjä sekä kunnioittaa työntekijöitä, kulttuuria ja ympäristöä, on matkanjärjestäjän myös resursoitava aikaa yhteistyökumppaniin tutustumiseen.
Globaalin etelän paikalliset ovat usein heterogeeninen joukko eri ihmisryhmien edustajia
Globaalissa etelässä toimittaessa on hyvä pitää mielessä myös se, että ne osalliset, joihin matkanjärjestäminen vaikuttaa matkakohteessa suoraan tai epäsuoraan, ovat usein iso joukko erilaisia ”paikallisia”. On myös hyvä tiedostaa, että monesti eri ihmisryhmät ovat paikallisessa yhteiskunnassa eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden.
Schellhornin (2010) tapaustutkimus Indonesiasta Lombokin saaren Senarun kylästä tuo ilmi sen, kuinka kansainvälisesti rahoitettu matkailun kehittämishanke on vahvistanut olemassa olevaa sosioekonomista epätasa-arvoa Sasakin alkuperäisväestön edustajista koostuvan paikallisyhteisön ja muiden toimijoiden välillä.
Monet ristiinvaikuttavat seikat ovat aiheuttaneet sen, että Sasakin paikallisyhteisön edustajat saavat suhteettoman vähän hyötyä oman kulttuuriperintönsä valjastamisesta osaksi alueelle suuntautuvaa matkailuteollisuutta. Ensinnäkään perinteiseen sasakilaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin ei ole kuulunut kilpailu ja kaupankäynti, joille taas alueen matkailu perustuu.
Lisäksi Sasakin paikallisyhteisön edustajien on ollut vaikea tarttua matkailun tuomiin mahdollisuuksiin alhaisen koulutustason ja yleisesti huonon sosioekonomisen aseman vuoksi. Harva heistä myöskään kuuluu niin sanottuihin “rinkeihin” – sellaisiin sosiaalisiin ympyröihin, joihin alueen matkailu pitkälti perustuu. Lopulta erityisesti paikallisyhteisöjen naiset ovat heikommassa asemassa siinä, miten pääsevät osallisiksi niihin mahdollisuuksiin, joita matkailu alueella luo. Suurimmat hyödyt alueen matkailusta virtaavat etenkin siirtolaistaustaisille miehille.
Ehkäistäkseen omaa negatiivista vaikutusta matkakohteen paikallisten väliseen dynamiikkaan, länsimaisten matkanjärjestäjien tulisi siis olla perillä siitä, millaisia mahdollisia epätasa-arvoisia asetelmia kohteessa eri paikallisryhmien välillä on.
Vaikka nämä kysymykset ei ole olennainen pelkästään globaalin etelän matkakohteissa, on niillä erityinen painoarvo silloin kun taustalla vaikuttaa kolonialistinen historia. On hyvä tiedostaa, että myös oman toiminnan taustalla voi vaikuttaa monia kulttuurisista, historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä johtuvia tiettyjä ihmisryhmiä ulkopuolistavia käytäntöjä ja ajatusmalleja.
Viime kädessä on myös oltava hienovarainen sen suhteen, miten eri kulttuurit mieltävät matkailuelinkeinon ja matkailun ilmiönä yleensäkin. Myös tässä korostuu se, kuinka tapamme järjestää matkailu ei ole kaikkialla välttämättä se paras tapa.
Matkailun yksityissektorilla on potentiaalia ja keinoja tehdä matkailusta yhdenvertaisempaa
Kuten tiedämme, yksi kymmenestä työpaikasta, kymmenes maailman bruttokansantuotteesta sekä kolmannes maailman palveluviennistä on matkailun ansiota. Näitä lukuja voisi luetella lähes loputtomiin, ja mitä niillä yleensä halutaan osoittaa, on se, että matkailu todellakin merkitsee.
Matkailulla on tällöin myös erittäin erityinen asema YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ajamisessa. ’Eriarvoisuuden vähentäminen’ ei kuitenkaan ole Maailman matkailujärjestön UNWTO:n raportin valossa se kaikista näkyvin matkailun yksityissektorilla huomioitu kestävän kehityksen tavoite. Samainen raportti tuo kuitenkin myös ilmi, että eriarvoisuuden ehkäiseminen ei ole niin epäolennaista matkailun yksityissektorin näkökulmasta, kuin mitä sen eteen tehtyjen toimien määrä antaisi ymmärtää.
Mihin länsimaisten matkanjärjestäjien tulisi sitten kiinnittää toiminnassaan huomiota, jotta kumppanuudet ja toiminta yleensäkin globaalissa etelässä olisivat yhdenvertaisempia?
Yhdenvertainen matkanjärjestäminen globaalissa etelässä lähtee ennen kaikkea liikkeelle siitä, että matkanjärjestäjä näkee itsensä vastuullisena toimijana, jolla on valtaa vaikuttaa – mutta ei vahingoittaa.
Matkanjärjestäjillä tulisi olla tavoitteena, että oma toiminta globaalissa etelässä ei vahingoita paikallisyhteisöjä. Pikemminkin kumppanuuksista pitäisi pyrkiä tekemään kaikkia tasapuolisesti hyödyttäviä. Myös äsken mainitussa UNWTO:n raportissa luetellaan monia hyviä keinoja, joilla matkailun yksityissektori voi pyrkiä eriarvoisuuden ehkäisemiseen: moninaisuuden hallinnointi, paikallisyrittäjyyteen investointi, vastuulliset hankinnat, tasa-arvoinen henkilöstörekrytointi ja -koulutus sekä paikallisyhteisöjen osallistaminen.
Konkreettisten toimien lisäksi yhdenvertainen matkanjärjestäminen globaalissa etelässä edellyttää valta-asetelmien puntaroimista. Hyvä on tiedostaa, että usein kielellä on suuri rooli epätasa-arvoisten valta-asetelmien ylläpitämisessä. Merkitystä on esimerkiksi sillä, että puhutaanko kumppanin ohjeistamisesta ja neuvomisesta – vai yhteistyöstä ja tulkkaamisesta.
Viimeisenä, yhdenvertaisuutta edistävä matkanjärjestäjä uudelleenarvioi jatkuvasti toimintaansa ja myöntää virheensä oppien niistä. Tämän työn voi aloittaa lukemalla vinkit yhdenvertaisempaan matkanjärjestämiseen äskettäin julkaisemasta ohjeistostamme!
Lähteenä:
Binaud, Salia. 2019: In search for Responsible Partnerships: Postcolonial analysis of tourism development in Sri Lanka. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto.
Blogitekstit ja niiden ohella julkaistu ohjeisto ovat osa EU:n Frame, Voice, Report! -tuella rahoitettua projektia, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Sisällöistä vastaa Reilun matkailun yhdistys, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.
