Erilaisten kokemusten etsimisestä vieraista paikoista ja kaukaisista kulttuureista on tullut perustavanlaatuinen osa nykypäivän matkailua. HS kirjoitti taannoin siitä, kuinka paikallisen arjen kokeminen on muodostumassa kansainvälisen matkailun ykköshitiksi. Matkailijoille ei enää riitä all-inclusive pakettimatkat, joissa ainoana päämääränä on rentoutuminen keinotekoisesti lavastetuissa puitteissa.

Moni matkailija suuntaa kohti globaalia etelää* tällaisten kokemusten perässä: sosiaalisen median aikakaudella olemme päässeet todistamaan, kuinka yksi on vapaaehtoistyömatkalla pelastamassa maailmaa, seuraava poseeraa heinäsirkka hampaiden välissä bangkokilaisen katuruokalan kupeessa ja viimeinen on kookospallo kourassaan suuntaamassa kohti joogaretriittiä. 

Matkailututkijat ovat jo pitkään lähestyneet matkailua autenttisuuden käsitteen kautta. MacCannellin uraauurtava tutkimus (1973) esitti asian niin, että länsimaalaisessa moderniksi mielletyssä yhteiskunnassa elävät kokevat, että yhteys tietynlaiseen aitoon ja autenttiseen tapaan elää ja olla on kadonnut. Tällöin matkailijat lähtevät jopa uskonnollisen palvonnan tunnusmerkit täyttäen etsimään tätä aitoa ja alkuperäistä, pyrkien katkaisemaan siteet jokapäiväiseen elämäänsä.

Moni globaalin pohjoisen matkailija kokeekin, että tämä autenttisuus löytyy juuri globaalista etelästä. On hyvä kysyä ketkä globaalisti ylipäätänsä matkailevat näin, ja millaisia epätasa-arvoisia suhteita tähän “autenttisen etsimiseen” mahdollisesti liittyy?

Tähän liittyen on hyvä muistaa, että globaalisti matkailu itsessään on jo todella iso etuoikeus. Kaikilla ei tässä maailmassa ole siihen varaa tai mahdollisuutta vapaaseen liikkuvuuteen. Maailman enemmistö globaalissa etelässä elää erilaista todellisuutta, sellaista, josta on paikoitellen muodostunut autenttinen turistinähtävyys.

*Globaalin etelän ja globaalin pohjoisen käsitteillä on pyritty korvaamaan perinteinen jako kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Käsitteillä pyritään korostamaan sitä, ketkä ovat globaalissa maailmassa niin sanottuja häviäjiä ja ketkä voittajia. Maantieteellisten rajanvetojen sijaan käsitteet huomioivat etenkin vallan, etuoikeuksien ja muiden resurssien epätasaisen jakautumisen eri ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Olemme valinneet käyttää näitä termejä siksi, että tavoitteenamme on purkaa juuri tätä epätasa-arvoista suhdetta maailman eri ihmisten välillä. Katso myös Fingon artikkeli.

Mitä on tirkistelyturismi?

Tirkistelyturismin käsitteellä pyritään kuvaamaan sellaista matkailua, jossa halutaan nähdä ja kokea omasta arkipäivästä eroavia todellisuuksia – yleensä sellaisia, joissa tirkistelyn kohde on erilaisessa asemassa tirkistelijään nähden. Se on eräänlaista omasta kuplasta poistumista ja jopa epämukavuusalueella käväisyä esimerkiksi slummikiertueen muodossa.

Slummeihin eli köyhempiin ja huonomaineiseimpiin kaupunginosiin suuntautvat kiertueet ovat suosittuja tapoja kokea paikallisuutta monissa eri matkakohteissa. Matkakohteesta riippuen slummikiertueet kulkevat eri nimillä (esimerkiksi “reality tours” tai “township tours”), mutta yhteistä niille kaikille on, että kiertueille osallistuvat ovat pääosin varakkaammista taustoista kotoisin olevia matkailijoita. 

Etenkin slummikiertueiden kohdalla on noussut esiin kriittinen termi köyhyysturismi. Sillä pyritään korostamaan sitä, että slummikiertueille osallistuvat pääasiassa sellaiset ihmiset, jotka voivat palata jälleen omaan etuoikeuksilla rikastettuun arkeensa, kun taas he, joita tirkistellään ”elävät siellä niin ihan joka päivä”.

Tapausesimerkki: Kawah Ijenin kaivostyöntekijät ovat monen matkailijan tirkistelyn kohteena Indonesiassa

Kysymys omilla etuoikeuksilla rikastettuun arkeen palaamisesta nousi ajankohtaiseksi myös, kun allekirjoittanut teki taannoin graduunsa liittyvää kenttätyötä Ijenin tulivuoressa itäisellä Jaavalla Indonesiassa. 

Kyseisen tulivuoren kraatterin, Kawah Ijenin, sekä siellä sinisenä leimuavan tulen todistaminen ovat ehdoton osa jokaisen Jaavalla vierailevan, luonnonilmiöistä kiinnostuneen matkailijan bucket listiä. Uskomaton luonto loputtomine Instagram-maisemineen ei ole kuitenkaan ainoa merkittävä asia, joka tekee kyseisestä tulivuoresta merkittävän tapauksen.

Kawah Ijenin tulivuorikraatteri, Indonesia. Kuva: Anu Häkkinen

Samaisen tulivuorikraatterin sydämessä osana turistinähtävyyttä sijaitsee myös rikkikaivos, josta 300 miehen työn voimin louhitaan jopa 15 tonnia rikkikiveä päivittäin. Työ on täysin manuaalista, apuvälineinä ovat vain sorkkaraudat ja rottinkikorit, joiden avulla rikki kannetaan ylös kraatterista. Palkka ei työssä päätä huimaa, työturvallisuudesta ja työntekijän oikeuksista puhumattakaan. 

Kaivostyöntekijöitä ja matkailijoita tulivuoren kraatterissa. Kawah Ijen, Indonesia. Kuva: Anu Häkkinen

Allekirjoittanut päätyikin gradussaan kysymään mitä Kawah Ijenin kokeminen ja näkeminen merkitsee turisteille?  

Vaikka Kawah Ijenille ei suunnata ensisijaisesti todistamaan kaivosmiesten työn raakuutta nähtävyytenä samalla tavalla kuin esimerkiksi slummeihin mennään todistamaan kurjuutta, jälkikäteen kirjoittamissaan matkakertomuksissa matkailijat kuvailevat kokemustaan “voimaannuttavana”, “silmiä avaavana” ja “epätodellisena”. Yksi heistä kehottaa jopa ”ottamaan sen kaiken sisään – kaivostyöläisten vaikeat työolot sekä rikin pistävän ja intensiivisen hajun”. 

Suureksi eettiseksi kysymykseksi myös allekirjoittaneelle muodostui se, kuinka paljon kyse olikaan oikeastaan siitä, että halusin tutkijana käyttää kaivostyöläisten tarinaa ja heidän kärsimystään omien päämäärieni – tässä tapauksessa gradun – ajamiseen.

Tirkistelevä matkailija voi nähdä maailman myös uusin silmin

Ihailtavaa kuitenkin on, että moni tirkistelyä harjoittamaan päätynyt matkailija, allekirjoittanut mukaan lukien, on osannut suhtautua omaan kokemukseensa sitä arvioiden ja puntaroiden. Matkailijoiden kyky reflektoida näkemäänsä ja kokemaansa on itseasiassa erittäin tärkeä osa kokemuksia, joissa nähtävyytenä on ollut jokin eettisiä kysymyksiä herättänyt asia – kuten köyhyys slummialueilla. 

Sosiaalinen media ei siis näyttele tirkistelyturismissa ainoastaan paholaisen roolia, vaan se on tarjonnut tärkeän alustan monille matkailijoille omien kokemustensa eettisiin pohdintoihin (ks. Mkono 2016). 

Slummikiertueiden kohdalla positiiviseksi kehityssuunnaksi voidaan nähdä myös se, että kaupungin köyhiä alueita ei enää pyritä piilottamaan pois matkailijoiden silmistä. Slummivierailut yhdistettynä matkailijoiden kykyyn arvioida näkemäänsä ja kokemaansa voi tällöin purkaa yksipuolisia stereotypioita: slummivierailujen jälkeen matkailijat usein myös tiedostavat nähneensä slummin ahtaan kielteisen narratiivin kautta. (ks. Mkono 2016 ja Nisbett 2017)

Tirkistelyturismin myötä on voitu myös kohdentaa tuloja niitä tarvitseville. Esimerkiksi Intiassa Mumbai Dharavissa Reality Tours käyttää suuren osan tuloistaan slummin asukkaiden elämän parantamiseen (Nisbett 2017). Samoin Kawah Ijenin tapauksessa kaivosmiehet ovat päässeet laajentamaan tulonlähteitään ryhtymällä matkailijoille oppaiksi (Häkkinen 2017).

Tiedostava globaalin etelän matkailija pyrkii purkamaan valta-asetelmia kohtaamisissa

Aineettomiin elämyksiin perustuva matkailu voidaan nähdä luonnonvaroja pyytteettömästi kuluttavaan luksusmatkailuun verrattuna pääsääntöisesti hyvänä kehityssuuntana. Eettisesti toteutettuna matkailun kautta tapahtuva vieraiden kulttuurien “tirkistely” myös osaltaan vähentää rasistisia ennakkoluuloja (Appiah 2018). Autenttisia ja paikallisuutta replikoivia kokemuksia metsästämällä avarramme siis maailmankuviamme ja tulemme suvaitsevimmiksi

Eettinen kysymys näissäkin kohtaamisissa on vallan ja etuoikeuksien epätasainen jakautuminen. Onko tirkistelyn kohteella sananvaltaa siihen, milloin hänestä ja hänen arjestaan tulee turistinähtävyys? Onko oikein, että jotkut tekevät niin sanottuja sosiaalisia benjihyppyjä kurjempiin todellisuuksiin, palaten sen jälkeen mukavuuksilla kyllästettyyn arkipäiväänsä? 

Edellä esitetyt kysymykset eivät aina ole välttämättä yksiselitteisesti vastattavissa. Siitä huolimatta vastuullisen globaalin etelän matkailijan tulisi tiedostaa tämän kaltaiset omaan  matkailuun liittyvät epätasa-arvoiset valta-asetelmat sekä pyrkii aktiivisesti purkamaan niitä. Tulemme käsittelemään globaalin etelän matkailun sosiokulttuurista vastuuta ja siihen liittyviä epätasa-arvoisia valta-asetelmia lisää tulevissa blogeissa, joita julkaisemme osana Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään -projektia.


Blogitekstit ja niiden ohella julkaistu ohjeisto ovat osa EU:n Frame, Voice, Report! -tuella rahoitettua projektia, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Sisällöistä vastaa Reilun matkailun yhdistys, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.



0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *