Voiko matkailulla vaikuttaa globaaliin köyhyysongelmaan?

Yhteistyössä Lapin yliopiston tutkijatohtori Emily Höckertin kanssa. Sähköposti: emily.hockert(a)ulapland.fi 
_____________________

Turismia on monesti tarjottu ihmelääkkeeksi globaalin köyhyyden ratkaisuun. Historian saatossa niin sijoittajat, maiden hallitukset, kansalaisjärjestöt kuin maailman matkailujärjestökin ovat kannustaneet hyödyntämään turismia köyhyyden vähentämisessä ja ehkäisemisessä (Scheyvens 2007, Höckert 2018). Vaikka globaalit matkailijamäärät ovat räjähdysmäisessä kasvussa, niin näemme silti jatkuvasti uutisia globaalin eriarvoisuuden kasvamisesta. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam raportoi äskettäin, että samassa ajassa kun maailman 26 rikkaimman yhteenlaskettu omaisuus kasvoi 2,5 miljardilla, niin maailman köyhemmän puolikkaan omaisuus puolestaan laski 11 prosentilla.

Näiden lukujen ja kehityssuuntien valossa täytyykin kysyä, että kuinka pitkälle matkailun avulla voidaan todellisuudessa vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta? Miten matkailu on osallisena kasvavaan eriarvoisuuteen köyhien ja rikkaiden välillä? Entä kuinka oikeudenmukaista se ylipäätään on, että globaalissa etelässä* elävät ovat riippuvaisia globaalin pohjoisen matkailijoiden tuomista rahavirroista?

*Globaalin etelän ja globaalin pohjoisen käsitteillä pyritään korvaamaan perinteinen jako kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Tavoitteena kyseisten termien avulla on korostaa sitä, ketkä globaalissa maailmassa ovat häviäjiä ja ketkä voittajia: maantieteellisten rajanvetojen sijaan käsitteet pyrkivät huomioimaan vallan, etuoikeuksien ja resurssien epätasaisen jakautumisen ihmisten välillä globaalissa maailmassa. Koska pyrimme myös tässä artikkelissa vaikuttamaan eriarvoisuuteen yhdenvertaisuutta lisäämällä, niin näemme, että juuri tämä epätasa-arvoinen suhde maailman eri ihmisten välillä asettaa haasteen yhdenvertaisuuden toteutumiselle.


Miten köyhyyteen on pyritty puuttumaan matkailun avulla, ja miksi se ei aina toimi?

Englanninkielisellä termillä kulkeva ‘pro-poor tourism’ eli köyhyyttä vähentävä matkailu muodostui keskeiseksi kehitystä ajavaksi oppisuuntaukseksi 1990-luvulla. Sen oppeja soveltamalla ja etenkin pienen mittakaavan yhteisöpohjaista matkailua (eng. community-based tourism) kehittämällä on tapauksittain saatu aikaiseksi luotua tulonlähteitä maailman köyhimmille. Tämä köyhyyttä vähentävän matkailun paradigma on sittemmin kuitenkin saanut osakseen laajaa kritiikkiä, sillä monet sen nimissä toteutetuista hankkeista ja aloitteista eivät ole lopulta hyödyttäneet niitä kaikista köyhimpiä (ks. Scheyvens 2007). 

Köyhyyden vähentämiseen tähtäävä matkailu on riskialtista myös toisestakin syystä kuin siitä, että sen tulot eivät aina kohdistu oikeisiin paikkoihin. Tarjoamalla matkailua yksinään ratkaisuna köyhyysongelmaan, saatetaan tulla nimittäin kääntäneeksi selkä köyhyyteen liittyvien rakenteellisten ongelmien ratkaisulle. Melissa Nisbett (2017) korostaa tätä näkökulmaa osana tutkimustaan, joka käsittelee Intian Mumbain Dharavin naapurustoon suuntautuvia slummikiertueita. Dharavin naapuruston kiertueet ovat osa niin sanottua slummiturismia, joka on varsin suosittu tapa kokea paikallisuutta monissa eri globaalin etelän matkakohteissa.

Vaikka Dharavin tapauksessa kiertueiden positiivisena puolena ovat matkailijoiden naapurustoon tuomat tulot, niin usein slummikiertueiden kaltaisissa köyhempiin yhteisöihin suuntautuvissa matkailun muodoissa köyhyys nähdään ikään kuin kauniina ja luonnollisena asiana. Tätä kutsutaan myös köyhyyden romantisoinniksi.

Myös Dharaviin järjestetyt kiertueet keskittyvät kuvaamaan Dharavin naapurustoa elävänä, yhteisöllisenä ja yritteliäisyyden täyttämänä paikkana. Tämä on toki tärkeää slummeihin liitettyjen negatiivisten ennakkoluulojen purkamisen näkökulmasta. Nisbett kuitenkin ehdottaa, että ennakkoluulojen purkamisen ja slummin voimauttamisen lisäksi, kiertueella voitaisiin auttaa matkailijoita ymmärtämään köyhyyttä laajemmassa uusliberalistisen markkinatalouden synnyttämässä kontekstissa. Tällöin tulisi siis valottaa myös sitä, kuinka slummeissa asuvat ihmiset ovat ”onnellisuudestaan ja yritteliäisyydestään” huolimatta jatkuvan häätöuhan alla, sekä elävät ilman kunnollista infrastruktuuria tai sosiaalisia palveluita. 

Kuten Mumbain Dharavin esimerkki osoittaa, niin ratkaisut globaaliin köyhyyteen ovat matkailun ohella vahvasti kytköksissä myös maiden kansallisiin ja paikallisiin konteksteihin. Vaikka mahdollisuus vaikuttaa köyhyyteen etenkin globaalissa etelässä voi tästä näkökulmasta vaikuttaa mitättömältä, sitä se ei kuitenkaan ole. Myös yksittäiset matkailun toimijat voivat yrittää vaikuttaa köyhyyteen, ja seuraava esimerkki tarjoaa näkökulman tähän.

 

Nicaraguan kahviylängöt ja matkailijoiden ‘köyhäily’

Monelle meistä tutut Lonely Planet -matkaoppaat ovat viimeisten vuosikymmenien aikana auttaneet reppureissaajia matkustamaan mahdollisimman halvalla, ‘live and travel on a shoestring’ -tyylisesti. Kokeneimmilla maailmanmatkaajilla on reissukertomuksia, joissa muun muassa paikallisten vieraanvaraisuus on mahdollistanut minimibudjetilla matkustamisen. Näissä tarinoissa usein romantisoidaan köyhyyttä ja paikallista arkea, sekä luodaan eroa reppureissaajien ja “muiden” matkailijoiden välillä.  

Globaalissa etelässä minimibudjetilla matkustamisen eettistä kysymystä pohtiaksemme, voimme hetkeksi vaihtaa maisemaa Nicaraguan kahviylängöille, joihin suuntautuvaan matkailuun tutkija Emily Höckert (2018) perehtyi väitöskirjassaan. Kansainvälinen solidaarisuusliike toi ulkomaalaisia matkailijoita Nicaraguan kahviyhteisöihin jo 1980-luvulla. Näitä vieraita yhdisti halu auttaa isäntäperheitä sekä kiinnostus Nicaraguan sosialistista vallankumousta ja uutta osuuskuntaliikettä kohtaan. Ajatus järjestäytyneemmästä matkailun liiketoiminnasta syntyi 2000-luvun alussa vaikean kahvikriisin jälkimainingeissa. Tällöin ajateltiin, että matkailijoiden majoittaminen paikallisten perheiden luona toisi kaivattuja lisätuloja ja vähentäisi kylien riippuvuutta kahvinviljelystä.

 

‘The Joys of Coffee’, Matagalpan kahviylängöt nicaragualaisen taiteilijan José Luis Alvarado Namoyorin maalaamana.

 

Kylään pystytettiin viittoja ja opasteita, jotka kertovat vierailijoille mitkä kodeista tarjoavat majoitusta, missä päin on vesiputous, kahviviljelmät, vanha kultakaivos, näköalapaikat, kioski ja jalkapallokenttä. Paikallisten matkailuyrittäjien mukaan matkailijoiden vastaanottaminen heidän omissa kodeissaan tuntui aluksi hyvin haasteelliselta. Ajankäyttöön liittyvien ongelmien lisäksi, heillä oli huoli matkailijan viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista ja he tunsivat epävarmuutta oman kotinsa tai tarjoamansa ruuan vaatimattomuudesta.

Ajan kuluessa kahvikylien matkailuyrittäjät ovat edistäneet omaa ammattitaitoaan osallistumalla erilaisiin koulutuksiin, sekä parantaneet matkailumajoituksen laatua korkeakorkoisten lainojen avulla. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, etteivät kaikki matkailijat näytä tunnistavan heidän tarjoamiaan palveluja matkailutuotteiksi, joilla on hinta. Jason, jonka perhe on majoittanut vieraita 80-luvulta lähtien, on tyypitellyt Nicaraguaan saapuvat vieraat seuraavanlaisesti:

”Ensiksi, on olemassa turisteja, jotka haluavat nauttia mukavuuksista ja pitää hauskaa. Toiseksi, on olemassa turisteja, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan, opettamaan, jakamaan ja olemaan yhdessä paikallisten kanssa. Kolmas oma ryhmänsä ovat reppureissaajat, ’mochilleros’, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan paikkoihin ilmaiseksi. He tulevat kyläämme, kävelevät ympäriinsä, eivät maksa opastetusta kierroksesta tai muustakaan.  He ovat kuulleet tästä paikasta ja tulevat tänne tietämättä, että meillä on myös sääntöjä täällä. Esimerkiksi siitä, että tänne täytyy maksaa pääsymaksu. He tulevat, ottavat kuvansa, kävelevät ympäriinsä maksamatta mitään kiertueesta tai muustakaan.”

 

La Pita-kylän yrittäjät majoittavat matkailijoita Nicaraguan kahviylängöillä. Kuva: Emily Höckert

 

La Pitan kylään on rakennettu uusi majatalo matkailijoita varten. La Pita, San Ramón, Nicaragua. Kuva: Emily Höckert


Jasonin tapa tyypitellä matkailijat muistutti Höckertiä myös eräässä pohjoismaalaisessa konferenssissa tapaamastaan matkailututkijasta. Kyseinen tutkija oli ylpeänä kertonut tarinaa siitä, kuinka oli onnistunut matkailemaan Keski-Amerikan halki alle dollarilla päivässä. Kertomuksensa mukaan hän oli liftannut, asunut ja syönyt paikallisten perheiden luona ilmaiseksi sekä juhlinut heidän pyhiään. Kutkuttava seikkailu äärimmäistä köyhyysrajaa hipovalla budjetilla oli ollut mahdollinen paikallisen vieraanvaraisuuden turvin. Tieto mahdollisesta kompensaatiosta tätä vieraanvaraisuutta vastaan jäi tarinassa kuitenkin uupumaan.

Höckert jäi pohtimaan, että vaikka kyseinen tutkija tarkasteli omassa Eurooppaan sijoittuvassa tutkimuksessaan matkailun pienyrittäjien arkea, ei hän ollut huomioinut matkailutulojen tärkeyttä paikallisille yrittäjille Keski-Amerikassa. Vaikka samainen tutkija itse omissa tutkimuksissaan oli korostanut (eurooppalaisessa kontekstissa) matkailutulojen tärkeyttä pienyrittäjille, tämä näkökulma ei korostunut tarinassa, jonka konteksti oli kaukana hänen omasta kodistaan.

 

Yksi keino vaikuttaa köyhyyteen matkailun avulla on jättää oletus vieraanvaraisuudesta

Kunnia – vai pikimmiten syyllisyys – yllä kuvatun kaltaisesta ’köyhäilystä’ matkalla ei kuulu kuitenkaan vain reppureissaajille. Hinnoista tinkimistä tapahtuu myös silloin kun metsästämme halvimpia lentoja, hotelleja, Airbnb-majoitusta, viiniekskursioita ja all-inclusive fitnessresortteja. Toimiessamme näin, harvemmin edes mietimme sitä, miksi matka Kreikassa tai vaikkapa Meksikossa voi olla niin halpa. 

Hinnan viimeiseen asti tinkiminen voidaan siis nähdä kyseenalaisena etenkin silloin, kun sitä tekevät ne globaalisti etuoikeutetut, joilla on ylipäätään varaa matkustaa. Mahdollisimman halvalla matkustettaessa luodaan kohteelle oletus siitä, että siellä on oltava myös matala tulotaso. Tämä on ristiriitaista juuri silloin, jos tavoitteena on tuoda tuloja paikallisille ja vähentää köyhyyttä. 

Matkailijoita ja matkapalveluita on nykyään lähes joka paikassa, ja osa näistä palveluista on kehittynyt varta vasten siksi, että kohteissa elävien paikallisten ei tarvitsisi enää elää köyhyydessä. Paras tapa matalan tulotason alueilla köyhyyden vähentämiseen on siis maksaa palveluista käypä hinta. Palveluita ostettaessa tulee toki myös kiinnittää huomiota siihen, että palvelut ovat vastuullisesti tuotettuja ja todella hyödyttävät paikallisia (katso esimerkiksi Reilun matkailijan ohjeiden ’Suosi paikallista’).

Sen lisäksi että pyrkii kohdentamaan matkakassansa tuloja niitä tarvitseville, on syytä miettiä sitä, että miten pitkälle paikallisten vieraanvaraisuus on todellista. Ajatus niin sanotusta aidosta vieraanvaraisuudesta liitetään usein globaaliin etelään ja yleisemminkin maaseudulla asuvaan väestöön (Höckert 2018). Tärkeää on siis pysähtyä pohtimaan, mihin tämä stereotyyppinen kuva perustuu – etenkin kolonialismin historian valossa tällainen ajatus näyttäytyy ongelmallisena.

Kuten esiin tuodut tapaukset tuovat ilmi, niin köyhyyden vähentäminen matkailun avulla ei ole aina suoraviivaisen selkeää. Köyhyyden vähentämisen haasteellisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö osittain juuri köyhyyden ylläpitämään eriarvoisuuteen olisi myös matkailun saralla puututtava. Viime kädessä köyhyyden vähentäminen edellyttää niin matkailijoilta kuin matkailualalta – niiden kuuluisien tekojen lisäksi – myös köyhyyden laajamittaista ymmärrystä ja halua haastaa sitä. Se edellyttää myös ajatusmalliemme kriittistä arviointia: tärkeää on haastaa etenkin matkailussa itsestäänselvyydeksi muodostunut käsitys paikallisten vieraanvaraisuudesta.

Tulemme tarjoamaan lisää näkökulmia ja eväitä globaalin matkailun etiikkaan ja eriarvoisuuden vähentämiseen tulevissa artikkeleissamme. Artikkelisarjamme huipentuu lopulta myöhemmin keväällä julkaistavaan globaalin maailman matkailun eettiseen ohjeistoon. 

 

___________________________

Blogitekstit ja niiden ohella julkaistu ohjeisto ovat osa EU:n Frame! Voice! Report! -tuella rahoitettua hanketta, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Sisällöistä vastaa Reilun matkailun yhdistys, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

One thought on “Voiko matkailulla vaikuttaa globaaliin köyhyysongelmaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website