Matkanjärjestäminen globaalissa etelässä – onko yhdenvertainen yhteistyö paikallisten kanssa mahdollista?

Kuluvana vuonna olemme käsitelleet blogissamme matkailun ja globaalin eriarvoisuuden välistä suhdetta. Tarkoituksena on ollut puuttua globaaliin eriarvoisuuteen tiedottamalla siitä, mitä etenkin matkailijat voivat toiminnassaan huomioida, jotta kohtaamiset paikallisten kanssa globaalissa etelässä* olisivat yhdenvertaisempia. Olemme painottaneet myös matkakohteista tapahtuvan viestinnän eettisyyttä.

Matkailijoiden ja matkailuviestinnän lisäksi merkitystä on tietenkin myös sillä, miten matkailun yksityissektori – ja etenkin matkanjärjestäjät – huomioivat eriarvoisuuskysymyksen omassa toiminnassaan. Kysymmekin, että miten yhteistyöstä globaalin etelän kumppanien ja paikallisyrittäjien kanssa voi pyrkiä tekemään yhdenvertaisempaa ja oikeudenmukaisempaa? Mitä periaatteita matkanjärjestämisen globaalissa etelässä tulisi sisältää, jotta se olisi yhdenvertaisempaa?

Avaamme kysymystä yhdenvertaisesta matkanjärjestämisestä Salia Binaudin myöhemmin tänä keväänä julkaistavan pro gradu -tutkielman tuloksiin pohjaten. Tutkielmassa perehdyttiin länsimaisten ja paikallisten matkailuyrittäjien väliseen yhteistyöhön Sri Lankan kontekstissa. Tutkielman tavoitteena oli ymmärtää etenkin, miten länsimaiset ‘yhteiskunnalliset’ eli niin sanotut vastuulliset matkanjärjestäjät vaikuttavat matkailun kehittämiseen globaalissa etelässä. Lisäksi tutkielma tarkasteli sitä, kuinka paljon paikallisilla yhteistyökumppaneilla on omaa vastuuta kestävän matkailun edistämisessä globaalissa etelässä.

Binaud perehtyi tutkielmassaan etenkin siihen, miten paikalliset kokevat yhteistyökumppanuuden länsimaisten yhteiskunnallisten yritysten kanssa. Tutkimusta varten haastateltiin yhdeksää paikallista matkailuyrittäjää, joista osa toimi kohteen matkailupalvelujen tuottajana (eng. DMC – destination management company), osa majoitusyrittäjinä ja osa muina palveluntarjoajina tai oppaina.

*Globaalin etelän ja globaalin pohjoisen käsitteillä on pyritty korvaamaan perinteinen jako kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Käsitteillä pyritään korostamaan sitä, ketkä ovat globaalissa maailmassa niin sanottuja häviäjiä ja ketkä voittajia. Maantieteellisten rajanvetojen sijaan käsitteet huomioivat etenkin vallan, etuoikeuksien ja muiden resurssien epätasaisen jakautumisen eri ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Olemme valinneet käyttää näitä termejä siksi, että tavoitteenamme on purkaa juuri tätä epätasa-arvoista suhdetta maailman eri ihmisten välillä. Katso myös Fingon artikkeli.

 

Globaali pohjoinen hallitsee yhteistyötä globaalissa etelässä monin tavoin

Sri Lanka – kuten globaalin etelän matkakohteet yleensäkin – on taloudellisesti hyvin riippuvainen länsimaisista matkailijoista ja matkanjärjestäjästä. Paikalliset yrittäjät Sri Lankalla kokevat, että länsimaisten yhteistyökumppaneiden tärkein tehtävä on tuoda heille lisää vaurauksia ja asiakkaita sekä sitä kautta nostaa elintasoa ja tuloja. Tämä riippuvuussuhde väistämättä myös aiheuttaa sen, että länsimaiset toimijat hyvin pitkälti hallitsevat kumppanuuksia (ks. myös Akama 2015).

Binaudin tutkielma tuo ilmi sen epätasapainoisen asetelman, jossa länsimaiset matkailijat rakentavat koko matkailun kentän. Vaikka Sri Lankalla paikalliset kokevat, että heillä on vapaat kädet alihankkijoiden valinnassa ja palveluiden suunnittelussa, niin länsimaisten asiakkaiden asettamat kriteerit ovat alati huomion keskipisteenä. Länsimaisilla yhteistyökumppaneilla on esimerkiksi tapana lähettää paikallisille ohjekirjoja tai muita toiveita, joiden mukaan paikallinen yhteistyökumppani tarjoaa palvelun.

Majoituskohteet myös valitaan ja suunnitellaan sen mukaan, mihin länsimaalaiset ovat tottuneet. Joskus käytetään jopa länsimaisen matkanjärjestäjän omaa ryhmänvetäjää. Kun länsimainen aamupala kuuluu huoneen hintaan, niin paikallisen aamiaisen saa monissa hotelleissa vain lisähintaan ja erikseen tilattuna. Samalla paikalliset kokevat, että heidän palvelunsa ovat huonosti mukautettuja uudelle aasialaiselle asiakaskunnalle, jolla on erilaiset tottumukset ja vaatimukset kuin eurooppalaisilla.

Paikallista ruokaa Sri Lankalla. Kuva: Salia Binaud

 

Lisäksi Sri Lankan paikallisyrittäjät kokevat länsimaalaisten matkanjärjestäjien toimintakulttuurin ja työskentelytavat haasteellisina.  Ensinnäkin sopimukset paikallisten yhteistyökumppaneiden välillä uusitaan joka sesonki tai vuosittain, mikä tuo epävarmuutta kumppanuuden jatkuvuuteen, ja mihin paikallisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Toisekseen länsimaisten kumppaneiden hintaneuvottelut ja hintojen kilpailuttaminen koetaan haastavana ja kestämättömänä. Mitä alempia hintoja länsimainen yhteistyökumppani pyytää, sitä huonommin paikallinen yrittäjä voi esimerkiksi maksaa asianmukaista palkkaa työntekijöilleen. Yleensä siinä kohtaa pitäisi hälytyskellojen soida, jos toinen DMC tarjoaa samasta palvelusta puolet alhaisempaa hintaa kuin aikaisempi yhteistyökumppani. Halpaa hintaa tarjonnut DMC toimii todennäköisesti kaikkea muuta kuin vastuullisesti sekä paikallista yhteisöä että länsimaisia kumppaneitaan kohtaan.

Viimeisenä, internetin käytön mukana tulevat vaatimukset ovat lisänneet paikallisten yrittäjien haasteita. Esimerkiksi vaaditut nopeat vastausajat sähköposteihin ja asiakkaiden kyselyihin aiheuttavat sen, että paikalliset yrittäjät eivät aina koe voivansa tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat. ‘Länsimainen elämäntapa’ ja kiire väistämättä kontrolloi myös Sri Lankan paikallisyrittäjien tapaa työskennellä.

 

Vastuullinen matkanjärjestäminen globaalissa etelässä edellyttää kumppaniin tutustumista

Binaudin tutkielman myötä ilmeni, että Sri Lankan ollessa suhteellisen pieni markkina monille länsimaalaisille matkanjärjestäjälle, länsimaiset matkanjärjestäjät eivät myöskään erityisesti valvo tai tarkista paikallisten kumppaneiden vastuullista toimintaa. Sertifikaatteja vastuullisuuteen liittyen ei myöskään velvoiteta.

Yleensä Sri Lankalla paikallisyrittäjät kokevat vastuullisuuden, paikallisten yhteisöjen sekä ympäristön huomioimisen omana tehtävänään. Toisin sanoen, Sri Lankan paikalliset matkailuyrittäjät eivät oleta, että heidän länsimaiset yhteistyökumppaninsa puuttuisivat vastuullisuuteen tai hoitaisivat sitä heidän puolestaan. Paikalliset kokevat sen jopa luottamuksenosoituksena, kun heillä on vapaus ja vastuu toimia kuten he parhaaksi näkevät. 

Vaikka paikalliset yrittäjät Sri Lankalla haluavat kantaa itse vastuunsa, he kuitenkin toivovat, että länsimaalaiset yhteistyökumppanit kävisivät enemmän paikan päällä ja tutustuisivat paremmin myytäviin palveluihin sekä paikallisten tapaan toimia.

Lisäksi paikalliset toivovat, että sen lisäksi, että matkanjärjestäjät tutustuisivat itse paremmin paikalliseen kulttuuriin, he myös informoisivat asiakkaittaan eli matkailijoita paremmin kulttuuriin liittyvistä tavoista. Paikallisen kulttuurin tiedostaminen ja siitä informoiminen jää tällä hetkellä suureksi osaksi asiakkaiden omalle vastuulle. Ikään kuin länsimaalaiset toimijat eivät pelkästään hallitsisi matkailuyrittämistä – vaan myös kulttuuria.

Toisin sanoen, jos länsimaalainen matkanjärjestäjä haluaa markkinoida itseään sillä, että tukee paikallisia yhteisöjä sekä kunnioittaa työntekijöitä, kulttuuria ja ympäristöä, on matkanjärjestäjän myös resursoitava aikaa yhteistyökumppaniin tutustumiseen.

 

Globaalin etelän paikalliset ovat usein heterogeeninen joukko eri ihmisryhmien edustajia

Globaalissa etelässä toimittaessa on hyvä pitää mielessä myös se, että ne osalliset, joihin matkanjärjestäminen vaikuttaa matkakohteessa suoraan tai epäsuoraan, ovat usein iso joukko erilaisia ”paikallisia”. On myös hyvä tiedostaa, että monesti eri ihmisryhmät ovat paikallisessa yhteiskunnassa eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden.

Schellhornin (2010) tapaustutkimus Indonesiasta Lombokin saaren Senarun kylästä tuo ilmi sen, kuinka kansainvälisesti rahoitettu matkailun kehittämishanke on vahvistanut olemassa olevaa sosioekonomista epätasa-arvoa Sasakin alkuperäisväestön edustajista koostuvan paikallisyhteisön ja muiden toimijoiden välillä.

Monet ristiinvaikuttavat seikat ovat aiheuttaneet sen, että Sasakin paikallisyhteisön edustajat saavat suhteettoman vähän hyötyä oman kulttuuriperintönsä valjastamisesta osaksi alueelle suuntautuvaa matkailuteollisuutta. Ensinnäkään perinteiseen sasakilaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin ei ole kuulunut kilpailu ja kaupankäynti, joille taas alueen matkailu perustuu.

Lisäksi Sasakin paikallisyhteisön edustajien on ollut vaikea tarttua matkailun tuomiin mahdollisuuksiin alhaisen koulutustason ja yleisesti huonon sosioekonomisen aseman vuoksi. Harva heistä myöskään kuuluu niin sanottuihin “rinkeihin” – sellaisiin sosiaalisiin ympyröihin, joihin alueen matkailu pitkälti perustuu. Lopulta erityisesti paikallisyhteisöjen naiset ovat heikommassa asemassa siinä, miten pääsevät osallisiksi niihin mahdollisuuksiin, joita matkailu alueella luo. Suurimmat hyödyt alueen matkailusta virtaavat etenkin siirtolaistaustaisille miehille.

Ehkäistäkseen omaa negatiivista vaikutusta matkakohteen paikallisten väliseen dynamiikkaan, länsimaisten matkanjärjestäjien tulisi siis olla perillä siitä, millaisia mahdollisia epätasa-arvoisia asetelmia kohteessa eri paikallisryhmien välillä on. 

Vaikka nämä kysymykset ei ole olennainen pelkästään globaalin etelän matkakohteissa, on niillä erityinen painoarvo silloin kun taustalla vaikuttaa kolonialistinen historia. On hyvä tiedostaa, että myös oman toiminnan taustalla voi vaikuttaa monia kulttuurisista, historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä johtuvia tiettyjä ihmisryhmiä ulkopuolistavia käytäntöjä ja ajatusmalleja.

Viime kädessä on myös oltava hienovarainen sen suhteen, miten eri kulttuurit mieltävät matkailuelinkeinon ja matkailun ilmiönä yleensäkin. Myös tässä korostuu se, kuinka tapamme järjestää matkailu ei ole kaikkialla välttämättä se paras tapa.

 

Matkailun yksityissektorilla on potentiaalia ja keinoja tehdä matkailusta yhdenvertaisempaa

Kuten tiedämme, yksi kymmenestä työpaikasta, kymmenes maailman bruttokansantuotteesta sekä kolmannes maailman palveluviennistä on matkailun ansiota. Näitä lukuja voisi luetella lähes loputtomiin, ja mitä niillä yleensä halutaan osoittaa, on se, että matkailu todellakin merkitsee.

Matkailulla on tällöin myös erittäin erityinen asema YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ajamisessa. ’Eriarvoisuuden vähentäminen’ ei kuitenkaan ole Maailman matkailujärjestön UNWTO:n raportin valossa se kaikista näkyvin matkailun yksityissektorilla huomioitu kestävän kehityksen tavoite. Samainen raportti tuo kuitenkin myös ilmi, että eriarvoisuuden ehkäiseminen ei ole niin epäolennaista matkailun yksityissektorin näkökulmasta, kuin mitä sen eteen tehtyjen toimien määrä antaisi ymmärtää.

Mihin länsimaisten matkanjärjestäjien tulisi sitten kiinnittää toiminnassaan huomiota, jotta kumppanuudet ja toiminta yleensäkin globaalissa etelässä olisivat yhdenvertaisempia?

Yhdenvertainen matkanjärjestäminen globaalissa etelässä lähtee ennen kaikkea liikkeelle siitä, että matkanjärjestäjä näkee itsensä vastuullisena toimijana, jolla on valtaa vaikuttaa – mutta ei vahingoittaa.

Matkanjärjestäjillä tulisi olla tavoitteena, että oma toiminta globaalissa etelässä ei vahingoita paikallisyhteisöjä. Pikemminkin kumppanuuksista pitäisi pyrkiä tekemään kaikkia tasapuolisesti hyödyttäviä. Myös äsken mainitussa UNWTO:n raportissa luetellaan monia hyviä keinoja, joilla matkailun yksityissektori voi pyrkiä eriarvoisuuden ehkäisemiseen: moninaisuuden hallinnointi, paikallisyrittäjyyteen investointi, vastuulliset hankinnat, tasa-arvoinen henkilöstörekrytointi ja -koulutus sekä paikallisyhteisöjen osallistaminen.

Konkreettisten toimien lisäksi yhdenvertainen matkanjärjestäminen globaalissa etelässä edellyttää valta-asetelmien puntaroimista. Hyvä on tiedostaa, että usein kielellä on suuri rooli epätasa-arvoisten valta-asetelmien ylläpitämisessä. Merkitystä on esimerkiksi sillä, että puhutaanko kumppanin ohjeistamisesta ja neuvomisesta – vai yhteistyöstä ja tulkkaamisesta.

Viimeisenä, yhdenvertaisuutta edistävä matkanjärjestäjä uudelleenarvioi jatkuvasti toimintaansa ja myöntää virheensä oppien niistä. Tämän työn voi aloittaa lukemalla vinkit yhdenvertaisempaan matkanjärjestämiseen äskettäin julkaisemasta ohjeistostamme!

 

Lähteenä:
Binaud, Salia. 2019 (julkaistaan myöhemmin keväällä). In search for Responsible Partnerships: Postcolonial analysis of tourism development in Sri Lanka. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto.

 

 


Blogitekstit ja niiden ohella julkaistu ohjeisto ovat osa EU:n Frame! Voice! Report! -tuella rahoitettua hanketta, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Sisällöistä vastaa Reilun matkailun yhdistys, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.

 

 

 

 

 

Matkailu osallisena ilmastonmuutokseen – voisiko yksi ratkaisu löytyä yhdenvertaisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen lisäämisestä?

Ilmastonmuutos on hälyttävän tärkeä kysymys vastuullisen matkailun näkökulmasta. Suurimpana murheena tähän liittyen on lentoliikenteen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt.  Aihe ei ole voinut ohittaa ketään meistä – voit lukea siitä esimerkiksi täältätäältä tai täältä. Paradoksaalisesti ilmastonmuutos on myös ongelma matkailun itsensä kannalta muuttuvan ilmaston ollessa uhka monille suosituille nähtävyyksille.

Lokakuussa julkaistun IPCC:n raportin jälkeen ympärillämme vellova #ilmastoahdistus onkin ollut niin sakeaa, että sitä voi jo leikata saksilla. Monet meistä ovatkin päätyneet tekemään synninpäästöjä – etenkin lentämisestään. Näistä mainintoina ovat muun muassa lentävä vegaani ja Ronja Salmi, joka lohduttaa itseään ajatuksella, että taivas on vain netistä ostettavan lentolipun päässä. Riku Rantala peräänkuulutti myös päättäjiltä vastuuta meidän kuluttajien päätöksenteon ohjailussa.

Pelkät oman kuplan sisäiset synninpäästöt ja ahdistuminen eivät kuitenkaan valitettavasti enää riitä, vaikka niitä suoltavat olisivatkin hyvin perillä siitä, kuinka vakavasta ongelmasta on kyse.

Sanoista tekoihin siis? Muutamat kuluttajat ovatkin jo esimerkillisesti tarttuneet tuumasta toimeen – esimerkiksi matkailun saralla #lentolakosta on tullut käsite. Toinen – ilmastonmuutokseen vielä ehkä kokonaisvaltasemmin paneutuva esimerkki on Timo Wildernessin Ilmastouutiset. Ilmastouutiset ei vielä ole tehnyt tietään puoli yhdeksän uutisten ja urheiluruudun väliin, mutta me kaikki olemme saaneet innoissamme seurata kuinka Timo selviytyy haasteestaan. Timon tavoitteena on rajata henkilökohtaiset päästöt kahteen hiilidioksiditonniin vuodessa, jota pidetään yleisesti hyväksyttynä rajana kestävälle hiilijalanjäljelle. Ilmastouutiset todellakin ravisuttavat käsitystämme hyvinvoinnin ja päästöjen välisestä suhteesta – Timo ei edes näytä kärsivän vaikka hänen tavoitellut päästönsä ovat vain viidenneksen siitä mitä keskivertosuomalaisen.

Muutamasta esimerkillisestä suunnannäyttäjistä huolimatta työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi on vielä tehtävä – etenkin matkailun saralla.

Ilmastonmuutos globaalina eriarvoisuuskysymyksenä 

Yhdistyksellämme käynnistyi marraskuussa viestintä- ja koulutushanke, jossa käsittelemme matkailua globaalissa etelässä yhdenvertaisuuden näkökulmasta.  Hankkeeseen valittujen eettisten kysymysten tarkoituksena oli alunperin keskittyä sosiokulttuurisesti vastuullisen matkailun osa-alueeseen, eli lyhykäisyydessään siihen, mitä voimme tehdä oikein sen jälkeen, kun olemme saapuneet perille kohteeseen (useimmiten vieläpä  lentäen). Tavoitteenamme on ennen kaikkea valottaa sitä epätasa-arvoista asetelmaa, jossa globaali pohjoinen ja globaali etelä ovat toisiinsa nähden, ja sitä miten tämä ilmenee matkailussa. Hankkeen tiimoilta tulemme avaamaan keskustelua muun muassa sellaisista ilmiöistä kuin tirkistelyturismi ja valkoinen pelastajuus.

Emme kuitenkaan voi olla sivuuttamatta ilmastonmuutosta kysymyksenä, jos lähestymme matkailua globaalissa maailmassa yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Ilmastonmuutos on myös kysymys globaalista  yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Globaalin eriarvoisuuskysymyksen kontekstissa on etenkin huomioitava se, että päästöt ovat globaalisti todella epätasaisesti jakautuneet – pieni varakkaampi osa lentelee menemään kun suurin osa ei ole ikinä edes ollut lentokoneessa. Se mikä tekee tästä vieläkin isomman eettisen ongelman on se, että ilmastonmuutoksen todellisia häviäjiä ovat lopulta ne, jotka eivät ole olleet mukana sitä edistämässä. Vaikka me suomalaiset luovisimmekin tästä jotenkin läpi, niin kaikista köyhimmillä on heikot edellytykset varautua ja sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen yhdenvertaisuutta lisäämällä 

Onneksi toimeen on tartuttu: teknologiat kehittyvät, Suomeen on kaavailtu #ilmastovaaleja, EU:n puheenjohtajuuskauden kunniaksi on lanseerattu Ilmastoveivi 2019 -kampanja, ja osa kuluttajistakin – Timon Wildernessin lisäksi – näkee itsensä jo aktiivisina toimijoina. Edistystäkin nähdään tapahtuneen kaikesta hälyttävästä uutisoinnista huolimatta.

Miksei ilmastoahdistus – ja sen kanssa usein käsi kädessä kulkeva halu vaikuttaa – ole siltikään vielä purrut ihan meihin kaikkiin?  Miksi tämä sanoinkuvailematon ilmastoahdistus ei edes kaikilla ahdistuneilla ole lopulta realisoitunut teoiksi?

Ehkäpä suurin osa meistä ei vieläkään ole täysin perillä siitä mitä ilmastonmuutos todella merkitsee niille, joihin sen vaikutukset iskevät kovimmin.  Vastaus voi siis osaltaan löytyä siitä etäisyydestä, joka meillä on suurimmaksi osaksi globaalissa etelässä asuviin ilmastonmuutoksen häviäjiin. Hyvä toki on myös muistaa, että “etäisiä” häviäjiä löytyy toki meiltä Suomestakin. Samalla kun me Suomessa istumme vielä paukkupakkasillakin t-paidat päällä sisätiloissa, niin ilmastonmuutoksen vauhdittama kuivuus on ehtinyt jo aiheuttaa merkittävää pakolaisuutta. Mutta kaikki tämä tapahtuu kaukana monien meidän arkipäivästä, jolloin asia merkitsee meille vähemmän.

Täytyykin siis kysyä, että voisimmeko –  itse ilmastotekojen lisäksi – yrittää hillitä ilmastonmuutosta kaventamalla niitä henkisiä kuiluja, jotka estävät meitä näkemästä toisenlaisia todellisuuksia? Sellaisia todellisuuksia, joita ilmastonmuutos uhkaa eniten. Voisiko tämä tapahtua lisäämällä empatiaa sellaisten tarinoiden ja näkökulmien (kuten Siemenpuun Kirjeitä Tulevaisuudesta, Sulamisvesissä -radioessee) kautta jotka lisäävät samaistumista – tunnetta siitä, että tämä on yhteinen asia? 

Suurin oivallus käynnissä olevan hankkeen aikana onkin ollut se, että yhdenvertaisuutta lisäämällä sekä vahvistamalla yhteenkuuluvuuden tunnetta, voimme mahdollisesti hillitä ilmastonmuutosta. Näppärien 10 kohdan listojen tueksi, saisimme myös arvoihin sidotun syyn toiminnallemme. Vaikka hankkeemme matkailun yhdenvertaisuudesta tuleekin jatkossa keskittymään lähinnä siihen mitä voimme matkailijoina ja matkanjärjestäjinä tehdä oikein perillä kohteessa, tulemme myös käsittelemään erityisesti niitä ajatusmalleja ja valta-asetelmia, jotka pitävät ”meidät” ja ”heidät” edelleen omissa lokeroissaan – ja etäisinä toisistamme.  

Joten pysykää kuulolla – luvassa on taatusti uusia näkökulmia globaaliin matkailuun, jotka haastavat olemassa olevia käsityksiämme maailmasta.

Yhdenvertaisemman globaalin etelän matkailun edistämisen lisäksi, tulemme tänä vuonna palaamaan vielä ilmastokysymykseen ja lentomatkustamisen päästöihin. Sitä odotellessa voit lukea vinkkejä hitaaseen matkailuun, sekä käydä klikkaamassa itsesi osallistuvaksi Maata pitkin – matkamessuille!

 

Blogiteksti on tuotettu osana hanketta, joka on rahoitettu EU:n Frame! Voice! Report! -tuella. Blogitekstin sisällöstä vastaa tuensaaja, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.

Ilmoittautuminen ”Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään” -työpajoihin on nyt auki!

Käynnistimme marraskuussa uuden globaalin etelän matkailua käsittelevän viestintä- ja koulutushankkeen. ”Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään” on EU:n Frame! Voice! Report! -projektituella rahoitettu hanke, jonka avulla pyritään vaikuttamaan globaaliin eriarvoisuuteen matkailun kontekstissa.

Osana hanketta yhdistyksemme järjestää tammikuussa 2019 työpajoja matkailualan ammattilaisille ja matkailuvaikuttajille. Työpajoissa pyritään avaamaan uusia näkökulmia eettiseen matkailuun globaalissa maailmassa, ja niissä tullaan kehittämään yhdessä myös ratkaisuja ja ohjeistuksia yhdenvertaisempaan matkailuun ja matkailuviestintään.

Työpajat järjestetään päivän mittaisina Helsingissä tiistaina 22.1., lauantaina 26.1. ja keskiviikkona 30.1. Työpajat toteutetaan yhteistyössä vastuullisen matkailun asiantuntija Mood of Finlandin kanssa.

Työpajat on ensisijaisesti suunnattu matkailualan yritysten henkilökunnalle, matkanjärjestäjille ja -johtajille, matkabloggareille ja toimittajille sekä muille matkailun mielipidevaikuttajille.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen työpajoihin tästä.

 

Yhteistyössä mukana: