Miten olla vastuullinen matkabloggaaja?

Kirjoittaja: Mia Halmen

Mitä kaikkea käsite ”kestävä matkailu” pitää sisällään, ja miten matkabloggaaja voi olla mukana rakentamassa kestävämpää tulevaisuutta matkailun saralla? Muun muassa näihin kysymyksiin pohdittiin vastauksia Rantapallon ja Reilun matkailun yhdistyksen yhteisessä Reilun matkailun illassa joulukuun alussa.

miten-olla-vastuullinen-matkabloggaaja-reilunmatkailunilta

Reilun matkailun yhdistys järjesti 2. joulukuuta yhdessä Rantapallon kanssa Reilun matkailun illan, jossa Rantapallon matkabloggaajat pääsivät kuulemaan kaksi puheenvuoroa kestävästä matkailusta ja keskustelemaan ajankohtaisista ilmiöistä kestävään matkailuun liittyen. Ensimmäisessä puheenvuorossa pääsin itse RMY:n edustajana herättämään keskustelua ja ajatuksia kestävästä matkailusta käsitteenä, sekä eri matkailualan toimijoiden rooleista sen toteuttamisessa. Tämän jälkeen Finnmatkojen viestintäpäällikkö Julia Melnik kertoi TUI-konsernin vastuullisen matkailun strategiasta.

Omasta osuudestani voin todeta, että näin laajaa aihetta oli haastava summata lyhyeksi ja ytimekkääksi esitelmäksi, mutta koin tärkeimmäksi avata käsitettä pääpiirteittäin ja herättää bloggaajissa kiinnostusta tutustua kestävän matkailun eri ilmiöihin omien matkailukokemustensa kautta. Kävimme läpi kestävän matkailun kolme eri osa-aluetta; ympäristön kunnioittaminen, taloudellinen kestävyys ja sosiaalisen vastuullisuus. Sivusimme keskusteluissa muun muassa eläinsafareita, delfinaarioita, orpokotimatkailua ja halpalentoyhtiöitä.

Toinen teema johon puheenvuorossani keskityin, oli eri matkailualan toimijoiden roolit kestävässä matkailussa. Tämä aihe on viimeaikoina kiehtonut itseäni kaikkein eniten, ja asiaa tutkittuani, muun muassa pro gradun muodossa, olen täysin vakuuttunut siitä että kestävää matkailutaloutta ei voida saavuttaa, elleivät kaikki eri toimijat (matkailijat, yksityinen sektori, kolmas sektori, julkinen sektori, media, oppilaitokset sekä mielipidevaikuttajat) puhalla yhteen hiileen. Tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä syvemmin tulevissa blogipostauksissa, mutta tässä kohtaa haluan korostaa etenkin mielipidevaikuttajien roolia, sillä yleisössäni istui 2. joulukuuta toistakymmentä sosiaalisessa mediassa näkyvästi esillä olevaa mielipidevaikuttajaa.

Kalmari ja Kelola (2009) painottavat Vastuullisen matkailun käsikirjassaan, että matkailijoiden voi usein olla vaikea tietää, mikä oikeasti on kestävää ja mikä ei. Matkailuyritykset saattavat antaa asioista turhankin ruusuisen kuvan, kun taas valtavirtamedian otsikkoihin päätyvät usein vain ne kaikkein räikeimmät esimerkit, hyvässä ja pahassa. Näin ollen mielipidevaikuttajilla, kuten matkabloggaajilla, on erinomainen mahdollisuus herättää keskustelua ja ajatuksia matkailevien ihmisten keskuudessa. Useat tärkeät kestävään matkailuun liittyvät ilmiöt ovat viimeaikoina nousseet ihmisten tietoisuuteen ja sitä myötä myös otsikoihin nimenomaan aktiivisten ja tiedostavien matkabloggaajien ansioista. Vastuullisuuteen ja kestävyyteen liittyvät aiheet ovat kuitenkin usein hyvin moniulotteisia ja näin ollen kyseisiä aiheita voi olla haastavaa käsitellä omissa viestintäkanavissa. Alla RMY:n tarjoamat vinkit kestävän matkailun mielipidevaikuttajille.

  • Matkaile itse kestävästi, äänestä lompakolla
    Lisää vinkkejä kestävään matkailuun täältä
  • Kysy kysymyksiä, osoita kiinnostuksesi vastuullisempaa matkailua kohtaan
    Matkaillessa kannattaa aina osoittaa kiinnostuksensa kestävää matkailua kohtaan sillä kysyntä luo tarjontaa. Etenkin jos kohtaa jotain kyseenalaista, asia kannattaa ottaa puheeksi toimijoiden kanssa. Syyllistämisen sijaan kannatamme avointa keskustelua ja uusien ideoiden tarjoamista. Monissa kehitysmaissa vastuullisuusosaaminen on vielä hyvinkin vähäistä.
  • Kirjoita ja kerro kokemuksistasi
    Sekä hyvistä että huonoista kokemuksista on hyvä kertoa eteenpäin omissa some-kanavissa mutta myös esim. Trip Advisorissa ja muissa arviointikanavissa. Mielipidevaikuttajien sana painaa nykypäivänä paljon, ja tämän vuoksi kannattaa palautteen kautta kannustaa toimijoita kestävämpään matkailunharjoittamiseen.
  • Seuraa keskustelua kestävästä matkailusta
    Aihe on ajoittain hyvinkin paljon esillä eri medioissa ja keskustelua kannattaa seurata myös somessa. Myös eri järjestöt pitävät asiaa esillä omissa tiedotuskanavissaan.
  • Keskustele ja herätä keskustelua ajankohtaisista asioista
    Viimeaikoina esimerkiksi eläinkohteet, orpokotimatkailu ja lapsiseksiturismi ovat saaneet hyvin näkyvyyttä matkailublogeissa. Jos sinulla on kokemuksia tai näkemyksiä ajankohtaisista aiheista, kannattaa keskusteluun ilman muuta osallistua, jotta ilmiöt saavat näkyvyyttä.
  • Tiedä mistä puhut, älä anna ”propagandan” hämätä
    Monesti mediassa, ja etenkin sosiaalisessa mediassa, leviää erilaisia skandaaleja, joiden tarkoitus on vedota tunteisiin. Vaikka nämä skandaalit usein käsittelevät tärkeitä aiheita, on hyvä harjoittaa lähdekritiikkiä eikä tehdä liian jyrkkiä johtopäätöksiä yksittäisten skandaalien perusteella.
  • Keskustele mieluummin ilmiöistä kun yksittäistapauksista
    Joskus käy niin että jokin yksittäinen tapaus tai yritys joutuu median ja somen riepoteltavaksi syystä tai toisesta. Viimeaikoina esimerkiksi eläinten oikeudet ovat puhuttaneet tiikerikuvien, norsusafarien ja delfinaarioiden sulkemisen myötä. Yksittäisten ”skandaalien” sijaan eläinoikeuksien kannalta hyödyllisempää on keskustella ilmiöistä suuremmassa mittakaavassa. Yritysten hätiköidyt liikkeet maineensa puhdistamiseksi harvoin ratkaisevat ongelmia kokonaisuudessaan. Sen sijaan on tärkeää saada matkailijat tietoisiksi esimerkiksi eläinmatkailuun liittyvistä ongelmista, jotta matkailijat tulevaisuudessa osaavat äänestää lompakoillaan.
  • Epäselvissä tilanteissa, käänny asiantuntijoiden puoleen
    Jos sinulla herää kysymyksiä kestävään matkailuun liittyen, voit aina laittaa esimerkiksi sähköpostia RMY:n asiantuntijoille info@reilumatkailu.fi, niin mietitään asiaa yhdessä. Aiheesta riippuen myös lastensuojelujärjestöt, ihmisoikeusjärjestöt tai eläinoikeusjärjestöt auttavat varmasti mielellään.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website